Vuoden 2021 Ghostbusters: Afterlife toi vanhan elokuvasarjan takaisin teattereihin ja vieläpä suhteellisen onnistuneesti. Jason Reitmanin ohjaama hurmaava jatko-osa toi alkuperäiset haamujen jahtaajat takaisin ja teki myös kunniaa edesmenneelle Harold Ramisille.
Alkuperäisten Ghostbusters-elokuvien ohjaaja Ivan Reitman kuoli vuonna 2022, ja Jason Reitman on tällä kertaa vain kirjoittajan ja tuottajan roolissa. Ohjaajan penkkiin on istunut Afterlifen käsikirjoittaja Gil Kenan, jolle Ghostbusters: Frozen Empire onkin ensiohjaus.
Frozen Empire seuraa jälleen Spenglerin perhettä. Äiti Callie Spengler (Carrie Coon), lapset Trevor (Finn Wolfhard) ja Phoebe (McKenna Grace) sekä Callien poikaystävä Gary (Paul Rudd) ovat nyt täyspäiväisiä haamujengiläisiä. Jengi kohtaa kuitenkin uuden vaaran, kun muinainen esine vapauttaa ikivanhan demonin, joka uhkaa haudata koko kaupungin jään ja lumen alle.
Vanhat haamujengiläiset Peter Venkman (Bill Murray), Ray Stantz (Dan Aykroyd), Winston Zeddemore (Ernie Hudson) ja sihteeri Janine Melnitz (Annie Potts) roikkuvat myös mukana, mutta Reitmanin ja Kenanin käsikirjoitus on jo muutenkin turhan täynnä hahmoja. Erityisesti Murray tuntuu olevan täysin pihalla kaikesta. Vain Aykroydin Stantzille löytyy tekemistä, mutta Frozen Empire olisi tiukempi elokuva ilman vanhaa konkkaronkkaa.
Eikä tässä vielä kaikki! Kumail Nanjiani, Patton Oswalt ja brittikoomikko James Acaster liittyvät myös elokuvan jo valmiiksi tuhtiin näyttelijäkaartiin. Nanjiani on hyvässä vedossa ja onnistuu naurattamaan, mutta Frozen Empire on niin täyteen ahdettu, että on vaikea välittää kenestäkään.
Juonen osalta Frozen Empire on myös pettymys. Elokuva on turhan perheystävällinen, ja se kaipaisi enemmän alkuperäisten Ghostbusters-elokuvan synkkyyttä. Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa, joka sijoittuu vuoteen 1904, nähdään aika pelottavaakin materiaalia, ja Frozen Empire toimisikin ehkä paremmin täysverisenä kauhuelokuvana.
McKenna Grace oli Afterlifen parasta antia ja niin on myös jatko-osassa. Gracen Phoebe on ainoa hahmo, joka käyttäytyy kuin oikea ihminen. Phoebe, joka on nyt 15-vuotias teini, kohtaa teini-ikäisen haamun, Melodyn (Emily Alyn Lind), ja parin välillä on romanttista säpinää, mutta Kenan ei uskalla täysin sitoutua mahdollisesti kiistanalaiseen romanssiin.
Paul Rudd ja Carrie Coon on lähinnä haaskattu rooleissaan. Erityisesti Rudd, joka on normaalisti luonnollisesti hauska, on tässä hieman tympeä. Kohtaus, jossa Rudd lausuu Ray Parker Jr.:n tunnusbiisin sanat on erityinen pohjakosketuksen hetki ja aiheuttaa lähinnä kiusallista, suorastaan kivuliasta myötähäpeää. Ghostbusters: Frozen Empire on loppujen lopuksi täysin tyhjänpäiväinen ja sieluton elokuva. Siitä puuttuu sydäntä, eikä elokuva edes onnistu viihdyttämään.
Maria Lättilä
Ghostbusters: Frozen Empire -elokuvan traileri
