Hetki lyö

Uusi suomalainen rikosleffaklassikko esittelee Espanjan Aurinkorannikon pinnan alla piilevän lian ja saastan poikkeuksellisen hauskalla tavalla. (Ikäraja K-12)

11.11.2022 09:10
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 11.11.2022

J-P Valkeapää löi lopullisesti läpi vuonna 2014 ensi-iltansa saaneella He ovat paenneet -elokuvallaan. Taiteellinen ja kokeellinen teinien pakomatkaelokuva voitti neljä Jussia seitsemästä ehdokkuudestaan. Valkeapään seuraavaa leffaa sai odotella viitisen vuotta, mutta odotus oli lopulta kaiken väärti.

Koirat eivät käytä housuja (2019) on parhaita koskaan tehtyjä kotimaisia elokuvia, joten odotukset ohjaajan seuraavaa leffaa kohtaan nousivat ehkä himpun verran korkealla.

Valkeapään uutukainen jatkaa samalla linjalla kuin hänen edelliset teoksensa. Nimittäin myös Hetki lyö on epätavallinen kotimainen elokuva. Siitä paistaa läpi poikkeuksellinen näkemyksellisyys ja rakkaus elokuvantekoon. Vaikka Valkeapään elokuvat ovat erilaisia temaattisesti, voi niistä löytää yhteisen tekijän mustan ja vängän huumorin kautta.

Espanjan Aurinkorannikolle sijoittuva Hetki lyö kertoo kelejä nähneestä entisestä Miss Suomi -kilpailun perintöprinsessa Marjaleenasta (upea Outi Mäenpää), joka pyörittää saastaista Suomi-baaria aikuisen poikansa Vilin (aina hyvä Johannes Holopainen) ja viinalle person venkula Mikon (erinomainen Ilkka Heiskanen) kanssa.

Bar Kaunotar on nähnyt parhaat päivänsä joskus 1980-luvulla, eikä omistajien holtiton alkoholinkäyttö ole varsinaisesti auttanut pitämään yleistä käymälää muistuttavaa läävää kunnossa. Löyhkän pystyy haistamaan elokuvateatterin penkille saakka.

Dokausputki uhkaa kuitenkin päättyä, kun Marjaleenan entinen ukko, pitkää linnatuomiota istunut Mato (Jari Pehkonen) on saapumassa Aurinkorannikolle nauttimaan ryöstösaaliinsa hedelmistä uuden virolaisrakkaansa Ninjan (aivan mahtava Pääru Oja) kanssa. Hänen pitää vain päästä eroon baaria hoitaneesta rupusakista.

Saastainen kolmikko päättää kaikessa viisaudessaan ryöstää Madolta miljoonien arvoisen ryöstösaaliin mutta onnistuukin kännispäissään kidnappaamaan rosvopomon heilan lunnaiden toivossa. Tästä käynnistyy hillitön tapahtumaketju, johon liittyy juonittelua, rahaa, verisiä tappoja sekä armotonta säätöä ja sottaista sähellystä.

Valkeapää on ottanut vaikutteita muun muassa ranskalaisista ja brittiläisistä veijarikomedioista – myös Jouko Turkan absurdit tykittelyt tulevat mieleen kaikesta tästä säätämisestä ja huutamisesta. Meininki on ronskia ja rajua, armottoman brutaaliakin, eikä kukaan välty osumilta.

On hurjaa, että juuri Outi Mäenpää on lähtenyt mukaan näin roisiin elokuvaan. Toisaalta Mäenpää vetää leffan huvittavimman roolin näytellen välillä niin överisti, että pelkästään hänen seuraamisensa herättää hysteeristä hihitystä. Myös virolainen Oja vetää hulluttelevan hyvän roolin Ninjana. Elokuvan hahmokavalkadi on muutenkin kirjoitettu mainiosti.

Mustalla huumorilla höystetty Hetki lyö on jälleen uusi taidonnäyte Valkeapäältä. Laadukas ja Suomi-eksoottinen elokuva olisi aivan valmista kauraa myös kansainvälisille markkinoille. Toivottavasti joku ulkomaalainen levitysyhtiö ostaa sen ohjelmistoonsa.

Niko Ikonen

Hetki lyö -elokuvan traileri

Lisää luettavaa