In the Shadow of Women

24.9.2015 16:00
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.09.2015

Pierre tekee dokumenttielokuvia symbioottisessa suhteessa vaimonsa Manonin kanssa. Kumpikin tekee elannon vuoksi erilaisia keikkahommia, mutta yhteiselo on valjastettu Pierren elokuvien edistämiseksi. Manon on Pierren tavattuaan luopunut opinnoistaan ja omista urasuunnitelmistaan.

Taustoittaessaan uutta elokuvaansa Pierre kohtaa nuoren ja nätin elokuva-arkiston harjoittelijan, Elisabethin, joka ryhtyy enemmän kuin mielellään karismaattisen dokumentaristin rakastajattareksi. Pierre ei halua luopua kummastakaan naisestaan, mutta kaksoiselämällä on hintansa. Syyllisyys ja mustasukkaisuus muuttavat Pierren pikkuhiljaa henkisesti nitistäväksi sovinistihirviöksi, joka saa loputtoman kärsivällisen Manoninkin miettimään missä vaiheessa ehdottomassa rakastamisessakin tulee raja vastaan.

In the Shadow of Women on Ranskalainen Taide-elokuva hyvässä ja pahassa. Se on ajattomasti mustavalkoinen, siinä puhutaan asiat suoraan päin naamaa, hoidetaan sivusuhteita kulttuuriin kuuluvalla itsevarmuudella ja välillä kertojaääni avaa lakonisesti päähenkilöiden mielenliikkeitä. Philippe Garrel on ohjannut elokuvia jo 1960-luvulta lähtien, ja se kyllä näkyy.

Viihteellisempää menoa suosivan yleisön silmissä In the Shadow of Women saattaa tuntua jopa parodialta ”ranskalaisesta teenjuontielokuvasta”, sen verran hyvin se tuntuu ruksaavan kaikki maan stereotyyppisten silmälasien läpi katsotut kliseet. Silti siinä ei ole huumoria, vaikka Pierren mielenliikkeet itseään uhriuttavana miehenä sellaista sallisivatkin. Elokuvan naiset ovat vahvoja vain siihen asti, kun heidän pitää itkuisasti takertua iki-ihanaan kaksilahkeiseensa.

Silti – tai juuri siksi – In the Shadow of Women sisältää myös kaikki elementit, minkä vuoksi ranskalaisten arkidraamojen kuluttajat niitä rakastavat. Sen hahmot ovat charmikkaita ja tyylikkäitä, vaikka köyhyysrajalla elävätkin, ja suhtautuvat kateutta herättävällä välinpitämättömyydellä sovinnaisuuskysymyksiin. Garrelin kerronta kulkee kepeästi kuin gaselli, ja pidäteltyjen kyynelten takaa kuultaa kaiken oikeuttavaa intohimoa.

In the Shadow of Women -elokuvan traileri

Lisää luettavaa