Tony Stark on jättimäisen teollisuuskonsernin kärkihahmo ja sen ensisijainen keksijänero, jonka luomat aseet puolustavat Yhdysvaltoja ja sen intressejä ympäri maailmaa. Uusimman tuholaitteensa myyntitilaisuudessa Afganistanissa Stark joutuu paikallisten sissien kaappaamaksi. Omatuntonsa tukahduttaneelle playboylle selviää, että kansainvälisillä asemarkkinoilla hyvät tarkoitukset eivät päde: parhaat mahdolliset aseet löytävät tiensä sotien jokaisen osapuolen käsiin.
Inhimillisen herätyksen saava Stark pakotetaan rakentamaan tuhoisaa ohjusta vangitsijoilleen. Sen sijaan hän rakentaa laitteen, joka pitää estää kaappauksen yhteydessä saatuja vammoja tappamasta häntä sekä rautakuorisen haarniskan, jota käyttää pakovälineenä. Kotiin palatessaan hän mullistaa yrityksensä ilmoittamalla luopuvansa sen kannattavimmasta siivestä, asetehtailusta. Hän alkaa myös hioa pakovälineestään entistä sofistikoituneempaa taistelupukua, joka tulee tarpeeseen, kun hyvä aikomukset jälleen joutuvat vastakkain maailman realiteettien kanssa.
Huolimatta 1960-luvulla alkunsa saaneen sarjakuvan kommunistivainoharhojen päivittämisestä nykypäivän ongelmapesäkkeeseen, ei Iron Man ota kantaa Yhdysvaltojen johtamaan sotaan Afganistanissa. Siellä ei hiiskahdetakaan talebaneista, vaan pahisten roolin ovat saaneet salaperäisen organisaation vallanhimoiset rosvojoukot. Amerikkaan siirryttäessäkään ei puheeksi oteta aseteollisuuden merkitystä, vaan ongelmat rauhanomaisempaan toimintaan siirtymisessä johtuvat jälleen yksittäisistä ilkeistä ihmisistä.
Taustateemojensa ympäripyöreästä käsittelystä huolimatta Iron Man on kertakäyttöiseksi viihde-elokuvaksi erittäin hyvin kirjoitettua hömppää, erityisesti dialogin osalta. Sen monet letkautukset ovat oikeasti hauskoja. Parhaimmillaan Iron Man on alkupuoliskollaan esitellessään päähenkilöitään. Ensimmäisen Fantastic Fourin tapaan hauskuus ja kiinnostavuus syntyvät, kun uudet kyvyt ja suunnat elämässä ovat asioita, joihin vasta totutellaan. Kun päästään pakolliseen lopputaisteluun, on tarjolla hiukan liian monta kertaa nähtyä tietokonehahmojen kamppailua isojen räjähdysten saattelemana, jotta siihen jaksaisi suhtautua muuten kuin merkkinä lähestyvistä lopputeksteistä.
Robert Downey Jr. on loistava valinta pääosaan. Hänessä yhdistyy uskottavasti keski-ikäinen liikemies mutta myös poikamainen playboy ja elektroniikkanörtti. Sarjakuvasta on otettu tärkeitä sivuhenkilöitä, mutta loppupelissä heille on tarjolla tekemistä silmiinpistävän vähän ja väkinäisesti. Downeyn roolisuoritus tuo metallisesta sankarista kertovaan efektielokuvaan tarvittavan lämmön ja inhimillisen sydämen.