Suomessa on tehty ihan tarpeeksi elokuvia alkoholisoituneiden äijien sekoilusta. Väärin. Sellaista ei ole nähnyt ennen kuin on nähnyt Lauri Maijalan version Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjasta.
Juoppohullun päiväkirjaa on varmasti helppo inhota. Sen päähenkilöt ovat likaisia, sivistymättömiä häiriköitä, ja sen juonta ei välttämättä voi täysin väittää tarinaksi. Silti sen energia ja intohimo on kiistämätöntä, hengästyttävää – ja sopivasti osuessaan myös vastustamatonta. Siksi inhon lisäksi myös innostuminen on varteenotettava reaktio.
Viime vuoden Hiljaisuus-elokuvan vaitonaisen miehen roolistaan Jussi-patsaan saanut Joonas Saartamo on nyt estottomasti mekastava Juha Berg. Hänessä tiivistyy suomalainen mies, jonka sydämessä loimuavat helvetin lieskat, jotka voi edes joten kuten pitää aisoissa vain alkoholi, uskonto tai rakkaus. Kahteen jälkimmäiseen Juha törmää, kun hän AA-kokoukseen pakotettuna kohtaa ryhmää vetävän ihanan Tiinan. Tämän vuoksi Juha on valmis yrittämään alkoholista luopumista.
Onneksi Juhalla on myös ystävä, Santtu Karvosen näyttelemä Kristian. Yhdessä Mikaelin, yön varjoista löytyneen oudon alakultuurin edustajan (Johannes Holopainen), kanssa Kristian asettaa Juhan prioriteetit oikeaan järjestykseen. Viinaa on juotava silloin kun sitä on tarjolla, ja pesää vonguttava kun sitä on tarjolla (ja pystyisi sillä jotain tekemään), eikä naisen aiheuttamassa mielenhäiriössä tehdä niistä toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Ja varsinkaan ystävää ei naisen vuoksi jätetä.
Niinpä Juha, Kristian ja Mikael vetävät yhdessä lisää viinaa, keksivät järjettömyyksiä, jotka syntymähetkellä vaikuttavat maailman parhailta ideoilta, tuhoavat yksityistä ja yleistä omaisuutta ja joutuvat vaikeuksiin törpön virkavallan kanssa. Siinäpä elokuvan juoni suurimmalta osin onkin.
Röpöttelypinnan alla uidaan kuitenkin syvissä vesissä. Vaikka Juha Berg on pahemman luokan kävelevä katastrofi, jota ei missään nimessä haluaisi omaan tuttavapiiriinsä, on hahmon äkkipikaisessa ehdottomuudessa ja sitoutumattomuudessa jotain kadehdittavaa. Luonnonvoiman tavoin kaupungin läpi pyyhältävä mies on todella vapaana syntynyt.
Juoppohullun päiväkirja ei silti ole täysin tyhjä ylevistä arvoista. Elokuvassa on muutama kohtaus, joissa Saartamon hahmo Maijalan ohjauksessa osoittaa suunnatonta empaattisuutta sellaisia henkilöitä kohtaan, joita ns. paremmat ihmiset – ne tavalliset tyypit – kiertäisivät kaukaa.
Maijala on lietsonut pääosanesittäjät sellaiseen hurmokseen, että jos myötähäpeästä selviää, hahmoihin heittäytymistä ei voi kuin ihailla. Elokuva ei siis välttämättä sovellu ensitreffeille, mutta se kannattaa katsoa yhdessä jonkun kanssa, jotta voi useampaankin otteeseen vaihtaa ”mä en usko, että ne just sanoi/teki noin” -katseita.
Juoppohullun päiväkirja saarnaa rumuuden estetiikkaa suomalaisittain. Upean rähjäisten habitusten ja lavasteiden lisäksi se kiteytyy Krista Kososen Tiinassa, jonka käänteistä make-overia John Waterskin voisi ihailla.
Juoppohullun päiväkirja -elokuvan traileri
Filmtrailer.com