22 vuotta alkuperäisen elokuvan ja 14 vuotta viimeisimmän jatko-osan jälkeen maailma on ilmeisesti jälleen valmis uutta Jurassic Park -elokuvaa varten. Jurassic World tunnustaa jatkumon ja kertoo huvipuistosta, joka alkuaikojen katastrofien jälkeen on pyörinyt ongelmitta parikymmentä vuotta.
Ongelmattomuus on kuitenkin myös ongelma hotelleista, ostoskaduista ja tietysti dinosaurusnähtävyyksistä koostuvalle valtavalle teemapuistolle. Dinosaurusten uutuudenviehätys on haihtunut, ja iso yleisö kyllästyy helposti, jos puistosta ei joka vuosi löydy uutta eläintä – mielellään aina jotain hurjempaa ja näyttävämpää lajia. Ylläpito- ja tutkimuskulut ovat siis pilvissä.
Taloudelliset paineet tuntee Bryce Dallas Howardin esittämä puiston johtaja Claire. Hän ei uusia vetonauloja ja sponsoreita otsa hiessä hankkiessaan jaksaisi kuunnella puiston työntekijöitä, jotka vaativat kohtelemaan dinosauruksia eläiminä, ei hyödykkeinä. Eikä hän oikein ehtisi huolehtia siskonsa kahdesta alaikäisestä pojasta, jotka ovat saapuneet dinosaarelle hänen vieraikseen.
Eipä siis aikaakaan, kun teini-ikäinen Zach ja hänen pikkuveljensä Gray seikkailevat puistossa omillaan juuri, kun Clairen valvonnassa luotu uusi superdino karkaa syömään puiston työntekijöitä ja muita dinosauruksia. Dna-koktailinsa ansiosta hämmästyttäviä fysiologisia ja älyllisiä kykyjä osoittava hirmulisko osoittautuu psykopaatiksi, joka alkaa raivata tietään kohti pahaa-aavistamattomia huvipuistovieraita.
Jurassic Worldin sisältö heijastaa hyvin todellisuutta: nyt kun tietokoneilla voidaan luoda millaisia olentoja tahansa, niiden arvo on kärsinyt inflaation. Esimerkiksi Tappajahain ja Alienin jännitys koostui pitkälti siitä, että teknisistä rajoituksista johtuen hirviötä ei voinut näyttää ylenpalttisesti. Myös alkuperäisen Jurassic Parkin aikaan dinojen toteuttaminen oli työn ja tuskan takana olevaa kallista hupia. Nyt se on kaikille mahdollista, joten ison franchise-elokuvan pitää vain kasvattaa panoksia.
Niinpä erilaisilla olennoilla herkutellaan urakalla, ja niitä uhrataan surutta, jotta yleisö ei vain ehtisi kyllästyä. Valitettavasti se syö entisestään aikaisempien elokuvien taianomaisuutta. Elävien olentojen esineellistämisen kritisointi on päälleliimattua, kun elokuva itse esineellistää ja tuhoaa sadistisesti omia hahmojaan, joiden pitäisi olla elokuvan maagisia päähenkilöitä.
Onneksi välillä on myös pieniä inhimillisiä hetkiä, jotka antavat ylenpalttiselle tuhollekin jotain kaikupohjaa. Enteellisesti niistä parhaat palauttavat pienin elein mieleen nimenomaan alkuperäisen Jurassic Parkin aikaan saaman hienon tunnelman.
Ohjaaja Colin Trevorrow on ennen JW-spektaakkelia ohjannut vain pienen, humoristisesti sävyttyneen Safety Not Quaranteed -tieteisjännärin. Sen sympaattisen vaivaannuttavia ihmisten välisiä kohtaamisia pilkahtelee välillä Jurassic Worldissa. Muuten neljän käsikirjoittajan Steven Spielbergin valvonnassa laatima jättileffa on komiteatuote, jonka juoni ja päähenkilöt ovat kuluneinta mahdollista hyllytavaraa.
Yllättäen elokuvan parasta antia on Marvel-seikkailussa Guardians of the Galaxy supertähdeksi ponkaissut Chris Pratt, jonka realistinen dinokouluttaja välttää spielbergmaisessa jokamiessupersankarissa väijyvät ylilyönnin vaarat. Hän pystyy pitämään hölmöt mutta pakolliset romanttiset juonikuviotkin siedettävyyden rajoissa.
Jurassic World päivittää Jurassic Parkin raadolliseen nykypäivään, mutta ei onnistu luomaan mitään uutta. Ainut ero aikaisempiin osiin on, että nyt puistossa juoksentelee päähenkilöiden lisäksi parikymmentätuhatta muuta ihmistä. Dinosauruslaumojen tavoin hekin jäävät tykinruoaksi, jonka kohtalosta ei yksittäistä kohtausta lukuunottamatta pahemmin välitetä.
Sen takia kolmannessa tähdessä on hitunen dinosauruspuistoa missä muodossa hyvänsä kaivannutta fanipoikaa.
Jurassic World -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa