Kaikki rakkaudelle

/ GENRE , ENSI-ILTA 28.12.2018 TÄHDET

Pikkusievä ja pikkuporvallisen asenteellinen ja tylsä ranskalainen komedia itsekeskeisestä ja seksistisestä, vammaisen naisen kohtaavasta liikemiehestä on ankeaa katsottavaa.

Ranskalainen komedia on sanapari, joka ei jätä kylmäksi. Joka kerta toivoo, että suuren elokuvamaan komediaelokuvista nauttisi, mutta lähes poikkeuksetta joutuu pettymään, vaikka odotukset eivät alunperinkään olisi korkealla. Juuri näin käy myös tämän tekeleen kohdalla.

Jocelyn (Franck Dubosc) on suuren juoksukenkäagentuurin toimitusjohtaja, joka edustaa juurikin niitä kaikkein suurimpia merkkejä. Hän on charmantti, työnsäkin puolesta jo hyväkuntoinen ja itsepintainen naistenmies, joka ei kaihda mitään keinoa päämääräänsä päästäkseen.

Jocelynin äiti kuolee, ja tämä kiireinen liikemies joutuu käymään läpi äitinsä tavaroita. Uusi naapuri, nuori ja viehättävä Julie (Caroline Anglade) ilmestyy oven taakse esittäytymään. Jocelyn sattuu istumaan äitinsä pyörätuolissa eikä Julien pöksyihin päästäkseen ryhdy oikomaan siitä syntynyttä väärinkäsitystä. Jocelyn joutuu siis jatkamaan valhettaan ja tekeytyy liikuntaesteiseksi.

Julie kutsuu Jocelynin vanhempiensa kotiin maaseudulle grillijuhliin. Jocelyn innostuu, mutta hänen naamansa venähtää, kun syy kutsulle paljastuu. Julien auto-onnettomuudessa vammautunut isosisko istuu myös pyörätuolissa, ja Julie on keksinyt parittaa heidät, koska ilmeisesti niin vammaisten kuuluu tehdä.

Pinnallinen Jocelyn ei innostu ajatuksesta, mutta kuinka ollakaan: kaunis, älykäs ja monella tapaa lahjakas nainen jää kummittelemaan misogyynin miehen mieleen. Mukana kuvioissa pyörivät Jocelynin paras kaveri ja hänen eturauhastaan taajaan tutkiva lääkäri Max (Gérard Darmon) sekä esimiestään ihannoiva assistentti Marie (Elsa Zylberstein).

Onneksi Ranskasta tulee myös oikeasti hyviäkin elokuvia. Se tieto ei lohduta katsojaa silloin, jos hän on eksynyt katsomaan sieltä valkokankaille tuotua niin kutsuttua komediaa. Niiden välittämä kuva maasta ja sen asukkaista on kovin yksipuolinen ja tylsän ankea. Kaikki ovat kuin samasta muotista valettuja pikkusieluisia pikkuporvareita, joiden elämän järkyttämiseen riittää pienikin sovinnaisuutta rikkova tapahtuma tai asia.

Komediaelokuvien perusteella kaikki ranskalaiset ovat hyvin toimeentulevia ja asuvat suurissa ja ylellisissä asunnoissa ja kartanoissa. He tekevät menestyksekästä uraa mutta työt eivät juuri heitä vaivaa. Ja he puhuvat paljon. Niin kovin paljon ilman, että heidän puheessaan olisi mitään sisältöä. Heidän tapansa kohdella toisia on tyly. Paitsi silloin, jos haluavat hyötyä jotenkin. Yleensä seksuaalisesti. Ei ole myöskään ihme, että Ranskassa maksakirroosin esiintyminen on muuta Eurooppaa yleisempää, niin paljon he juovat alkoholia.

Kaikki rakkaudelle täyttää kaikki edellä mainitut kohdat. Sen päähenkilö on suorastaan raivostuttava persoona vailla minkäänlaista vastuuntuntoa vaikka on ehtinyt ylittää 50 vuoden rajapyykin. Hän on häikäilemätön eikä epäröi käyttää toisia ihmisiä hyväkseen aina kuin tilaisuus tulee eteen. Joku voisi diagnosoida hänelle jonkinasteisen persoonallisuushäiriön, mutta ilmeisesti Ranskassa hän on sankarillisen suloinen veijari ja esikuva.

Elokuvan pääroolia esittävä Franck Dubosc on myös sekä kirjoittanut että ohjannut sen. Jonkun maan ulkopuolelta olisi ollut hyvä suitsia auteuria, jonka itsetyytyväisyys paistaa jokaisesta kuvasta. Tarinan dramaturgian kannalta on tärkeää, että päähenkilö oppii itsestään tai maailmasta jotain, joka muuttaa häntä. Tässä tapauksessa ainoa opetus Jocelynille lienee se, että vammaistakin voi panna.

Masentavinta on kuitenkin ehkä se, miten suosittu elokuva on Ranskassa ollut. Maaliskuisen ensi-iltansa jälkeen se keräsi nopeasti yli 2 miljoonaa katsojaa pysytellen viiden katsotuimman elokuvan joukossa viisi viikkoa. Sen saamien kritiikkien keskiarvo oli karvan verran vajaa neljä tähteä. Tällaisille elokuville on siis Ranskassa jatkuva kysyntä, ja siksi niitä tehdään. Sekä tuodaan meillekin.