Kaksinaamaista peliä

29.5.2009 00:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 29.05.2009

Tony Gilroyn parin vuoden takaisesta esikoisohjauksesta Michael Clayton tuli yllättäen seitsemän Oscarin ehdokas. Michael Clayton oli vakava trilleri, mutta Gilroyn uusi ohjaustyö Kaksinaamaista peliä on tehty selvästi kevyemmällä otteella. Se on eräänlainen James Bond -elokuvan ja Ocean’s Elevenin sekoitus, jossa on reilusti romanttisen komedian aineksia.

Claire (Julia Roberts) työskentelee CIA:ssa. Rayn (Clive Owen) työnantaja on sen brittiläinen vastine MI6. Vakoojakaksikko tapaa Dubaissa Yhdysvaltain suurlähetystössä ja päätyy samana iltana sänkyyn. Herättyään Ray huomaa, että Claire on hävinnyt ja vienyt häneltä tärkeitä asiakirjoja.

Viisi vuotta myöhemmin Ray ja Claire törmäävät uudelleen New Yorkissa, mutta kumpikin on jättänyt entisen työnsä tiedustelupalvelussa ja siirtynyt yritysmaailman palvelukseen.

He sattuvat työskentelemään kilpailevissa yrityksissä, jotka harjoittavat vakoilua yhtä monimutkaisin teknisin apuvälinein kuin suurvallat. Tai itse asiassa Ray ja Claire ovatkin saman firman leivissä, Claire on vain soluttautunut kilpailijan puolelle.

Ray ja Claire päättävät lyöttäytyä yhteen ja käyttää hyväkseen yritysten kilpailutilannetta päästäkseen käsiksi todella isoihin rahoihin. Ongelma vain on se, että he eivät uskalla luottaa toisiinsa vaan epäilevät toisiaan jatkuvasti. Ja välillä syystäkin. Elokuvassa todellakin pelataan kaksinaamaista peliä, ja sitä tuntuvat pelaavan päähenkilöiden lisäksi kaikki muutkin.

Tarinassa hypitään aikatasolta toiselle edestakaisin. Välillä mennään viisi vuotta eteenpäin, sitten kaksi vuotta tai kymmenen päivää taaksepäin. Juonikuvio pysyy silti hienosti kasassa. Gilroy on paitsi taitava ja visuaalisuuden päälle ymmärtävä ohjaaja myös erinomainen käsikirjoittaja, ja hän luo jatkuvasti uusia yllättäviä käänteitä ja nokkelaa dialogia.

Roberts ja Owen ovat tyylikäs pääpari. Parhaista roolisuorituksista vastaavat kuitenkin mielipuolisia yritysjohtajia esittävät Tony Wilkinson ja Paul Giamatti, joiden keskinäiset välit tulevat esille jo alkutekstien aikana nähtävässä painimittelössä.

Dubain ja New Yorkin lisäksi tapahtumat sijoittuvat agenttitarinoiden tyyliin eksoottisiin maisemiin ympäri maailmaa. Ja tietenkin tällaisessa elokuvassa yksi kohtaus sijoittuu kasinolle.

Lisää luettavaa