Kamppailu merta vastaan

28.12.2015 17:12
MAA / / / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.12.2015

Dan Brown -filmatisoinnit ovat olleet jättimenestyksiä, mutta Ron Howardin uralle ne eivät ole tehneet hyvää. 1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuvuosille yleisöt rynnäköivät Howardin tehokkaisiin jännitysdraamoihin. Vuoden 2006 Da Vinci -koodin jälkeen ohjaajan hitiksi on noussut oikeastaan vain sen jatko-osa Enkelit ja demonit (2009).

Se on harmi, sillä hänen uudemmista tuotannoistaan etenkin vuoden 2013 F1-kuvauksensa Rush ja upouusi Kamppailu merta vastaan ovat vallan mainoita elokuvia. Yhteistä niille on ohjaajan ohella näyttelijä Chris Hemsworth, joka on samalla myös tuotantojen heikko lenkki. Hän pärjää vielä Rushin pinnallisen playboy-kuskin sivuroolissa, mutta valasseikkailun pääosaa hänen pitkälti komeaan ulkonäköön perustuva tähteytensä ei aivan riitä kannattelemaan.

Siitä huolimatta Kamppailu merta vastaan on komea elokuva, suorastaan pakkokatsottavaa klassisten meriseikkailujen ystäville. Jos pitää Peter Weirin elokuvasta Master and Commander – Maailman laidalla, pitää todennäköisesti myös Howardin selviytymistarinasta.

Nekin, jotka eivät lue klassikkoromaaneja, tuntenevat Herman Melvillen Moby Dickin tarinan jättimäisen valkoisen valaan ja valastusaluksen pakkomielteisen kapteenin taistosta. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, että romaani taustalla on tositapahtuma. Howardin elokuva perustuu siitä kirjoitettuun teokseen.

1800-luvun alkupuolella valaanpyyntialukset suuntasivat merelle kuukausiksi, joskus vuosiksi, metsästämään koneita rasvaavaa ja kaupunkeja valaisevaa arvokasta valaanrasvaa. Yksi aluksista oli Essex, joka huonojen saaliiden vuoksi uskaltautuu pitemmälle kuin kertaakaan aikaisemmin, kohtalokkain seurauksin.

Vaikka kohtaaminen jättivalaan kanssa on oleellinen osa elokuvaa, se ei ole sen päätarina. Keskeisempää on elämä laivalla ja selviytyminen eristyksissä muista avunlähteistä. Elokuvan ja sen taustalla olevan kirjan alkuperäinen nimi In the Heart of the Sea, ”meren sydämessä”, kuvaa hyvin tarinaa, sillä se kertoo elannon tuovan mutta myös hengenvaarallisen luonnon armoilla olemisesta ja elämisestä, ja päätöksistä, joita ihminen voi henkensä pitimiksi joutua tekemään.

Kamppailu merta vastaan ei olekaan kirkasotsainen sankaritarina kuten monet aikaisemmat Howardin elokuvat. Ehkä juuri siksi yleisöt eivät ole siitä innostuneet samalla tavalla. Siinä kuitenkin näkyy Howardin hieno kyky tehdä tarinavetoista elokuvaa, jossa ei oikeastaan edes miellä katsovansa täysin tietokoneella luotua maailmaa. Siksi onkin harmi, että elokuvan henkilöt kehystarinassa tapahtumia läpi käyviä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta eivät herää henkiin ihmisinä, vaan edustavat laivahierarkian välillä kitkaisasti keskenään toimeen tulevia tasoja. Myös tämän luokkayhteiskunnan esittäminen jää tarinassa hieman kesken. Silti elokuva tempaisee maailmaansa niin, että pari tuntia suorastaan lentää siivillä.

Ja vaikka elokuva ei menestys olekaan ollut, niin Howardilla on varma hitti horisontissa: seuraavaksi häneltä on tulossa teattereihin kolmas Dan Brown -filmatisointi, Inferno.

 

Kamppailu merta vastaan -elokuvan traileri

Lisää luettavaa