Kätyrit

1.7.2015 11:48
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 03.07.2015

Vuonna 2010 valmistunut animaatio Itse ilkimys kertoi herttaisenhäijystä Gru-roistosta, joka puolivahingossa adoptoi kolme söpöä, pullaposkista tyttöä. Pierre Coffinin ohjaustyö oli odottamattoman hauska ja lämminhenkinen. Grun apulaisina hääri lauma juustonaksun näköisiä tonttuja, jotka puhuivat hassua siansaksaa (äänenä ohjaaja itse), törmäilivät toisiinsa ja tappelivat banaaneista suurroiston kellarilaboratoriossa. Nämä keltaiset kätyrit osuivat suoraan monen katsojan nauruhermoon. Niinpä jatko-osa Itse ilkimys 2 (2013) antoi Grun käskyläisille enemmän tilaa valkokankaalla. Seuraava askel oli täysin odotetusti se, että rakastetut veijarit saavat kokonaan oman elokuvansa.

Coffinin ja Kyle Baldan (Lorax) ohjaaman Kätyrit-elokuvan tarina käynnistyy alkumerestä, jossa solut jakautuvat ja nousevat maalle banaaninkeltaisina nakkeina, hartaimpana toiveenaan löytää kunnollinen kelmi jota palvella. Herkullinen prologi kulkee pikaisesti halki maailmanhistorian, kun törttöilevät kätyrit onnistuvat saattamaan pois päiviltä pahiksen toisensa jälkeen.

Vuoden 1968 konnamessuilla Orlandossa kätyrit lyöttäytyvät yhteen “maailman ensimmäisen naispuolisen superkonnan” kanssa (niin epäuskottavaa kuin onkin, että sellainen tavattaisiin vasta 60-luvulla). Tämä kelmitär on Scarlett Overkill, äänenä samettikurkkuinen Sandra Bullock (suomenkielisessä versiossa Sanna Stellan). Elokuvan on tarkoitus kertoa, kuinka nakit löytävät Grun, nykyisen työnantajansa, mutta tarina keskittyy Scarlettin juoniin ja kätyreiden sähläämiseen Englannin maaperällä.

Säheltäminen, töniminen ja joukkohysteria ovat kätyreiden ominta aluetta, ja se toimii mukavasti myös heidän omassa elokuvassaan. Kätyrien huumori on klassisen fyysistä pieru ja alasin -lajia. Geoffrey Rushin jylhä kertojaääni (suomenkielisessä versiossa vakuuttava Veikko Honkanen) tuo kokonaisuuteen oman, hykerryttävän lisänsä.

Päähenkilöiksi keltaiset hölmöilijät Kevin, Bob ja Stuart kuitenkin sopivat vain vaivoin, sillä Kätyrit ei luo heihin minkäänlaista syvyyttä. Asiaa ei auta Brian Lynchin (Hop, Saapasjalkakissa) ontoksi jäävä käsikirjoitus. Eikä elokuvasta selviä sekään, miksi leppoisat ja liikuttavan vilpittömät pallerot haluavat avustaa juuri ilkiöitä ja superrikollisia. Kaiken lisäksi tarinan keskeiset pahikset jäävät yhdentekeviksi ja tylsiksi. Räjähdysten, mäjähdysten ja muksahdusten lomassa Kätyrit luisuu välillä melkein Madagascarin dadaistiseen toikkarointiin, varsinkin kun dialogi on enimmäkseen hatusta vedetyn turisti-italian ja päättömän papatuksen ihanasti rullaavaa sekoitusta.

Pharrell Williamsin musiikki oli huomattava osa Itse ilkimyksen viehätystä. Kätyrit erottuu Ilkimys-elokuvista nostalgisella ääniraidalla: The Doors, The Turtles, The Kinks, The Who… Lontoossa vilahtaa muutama Beatlekin. Yksi elokuvan mainioimmista hetkistä on kuitenkin Laulavat sadepisarat -musikaalista tuttu ralli Make ‘em Laugh kätyrien tulkitsemana.

Kätyrit -elokuvan traileri

Lisää luettavaa