Moni elokuvanystävä muistelee lämmöllä jotain lapsuuden pelottavaa elokuvaa, joka sai menetttämään yöunet. Vanhempana voi kertoilla muille, kuinka se pelotti, ja jos hyvin on käynyt, se onnistuu edelleen herättämään sympatiaa, vaikka aikaisemmin pelottavalta tuntunut olisikin nyt kesyä ja lapsellista. Kauhuagentti Nelli Rapp on elokuva, jollaisen olisin halunnut nähdä kymmenkesäisenä.
Nelli on Lasse-Maijan etsivätoimisto -lastenkirjojakin kirjoittaneen Martin Widmarkin luoma pieni sankaritar, jolle on vuodesta 2003 alkaen kertynyt parikymmentä seikkailua. Elokuva alkaa Nellin yhdentytön teatteriesityksessä, jossa hän taistelee hirviötä vastaan ketsuppiveren lentäessä. Ikätoverit eivät sitä ymmärrä, eivätkä aikuisetkaan, ja isäkin toivoisi kaikessa hyvää tarkoittavuudessaan tyttären edes teeskentelevän ”vähän tavallisempaa”.
Kun isä vie Nellin viikoksi tämän Hannibal-enon kartanoon, tyttö ymmärtää, että maailmassa – jopa hänen omassa suvussaan – on häntä itseään oudompia tyyppejä. Nelli heittäytyy täysillä selvittämään kartanon salaisuuksia, ja saa kuulla tarujen hirviöiden olevan täyttä totta.
Kartano on ihmisten ja hirviöiden maailman välistä tasapainoa valvovien ja ylläpitävien kauhuagenttien tukikohta. Nellihän haluaa ehdottomasti mukaan järjestöön. Rauha ihmisten ja hirviöiden välillä on kuitenkin järkkymässä, vampyyrit, ihmissudet ja frankensteinilaiset ovat aktivoituneet ja jotkut kauhuagentit ajavat äärimmäisiä keinoja näiden aiheuttaman uhan eliminoimiseksi.
Kauhuagentti Nelli Rapp on onnistunut lastenelokuva. Sen päähahmo, mainion Matilda Grossin esittämä Nelli on sopivasti samastuttava ulkopuolinen lapsisankari, joka osoittaa pätevyyttään toheloiden aikuisten maailmassa. Se esittelee uskottavasti yliluonnollisen vaihtoehtomaailman, ja kansoittaa sen kiinnostavilla hahmoilla ja olennoilla.
Kyseessä on myös todellinen lasten kauhuelokuva, joka on paikoin oikeasti jännittävä ja pelottava. Muutenkin kuvaukseltaan ja lavastukseltaan teknisesti erinomaisen elokuvan maskeeraukset ovat vakuuttavia, ja sen terävähampaiset vampyyrit, hurjat ihmissudet ja äklöt zombit pelottavat aikuistakin. Kannattaa siis uskoa 12 vuoden ikärajaa. Se sallii yhdeksänvuotiaan saliin päästämisen aikuisen seurassa, mutta vanhempien kannattaa miettiä jälkikasvun kypsyystasoa tarkkaan.
Pelon vastapainoksi elokuvassa on hyvä ja lämmin(verinen) sydän. Se käsittelee erilaisuutta ja sen hyväksymistä sekä ystävyyttä ja luottamusta ja niihin uskomista. Siinä missä aikuiset alistuvat ryhmäpaineelle jää lasten tehtäväksi yrittää keksiä ratkaisuja, jotka eivät edellytä tasapäistämistä ja erilaisten eliminoimista.
Kauhuagentti Nelli Rapp on mainioilla tuotantoarvoilla toteutettu lasten seikkailu, joka ei lässytä, vaan sekoittaa huumoria ja jännitystä avokätisesti, satunnaisia poliittisia epäkorrektisuuksia unohtamatta. Siksi sille suo täydet tähdet, vaikka se jättää joitakin tärkeitä juonielementtejä avoimiksi ilman lupausta niitä jatkavista jatko-osista. Toivottavasti niitä kuitenkin nähdään ja pian.