Killers

19.8.2010 08:44
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

Killers on Robert Luketicin ohjaama romanttisvivahteinen toimintakomedia, jonka pääosissa nähdään tv-sarja Greyn anatomiasta tuttu, Luketicin edellisessäkin elokuvassa The Ugly Truth näytellyt Katherine Heigl. Toisessa pääosassa nähdään Ashton Kutcher (Ystävänpäivä, Tapahtui Vegasissa), joka paljastuu myös yhdeksi Killersin tuottajista.

Kutcher esittää luksuselämää viettävää hivenen playboymaista salaista agenttia, palkkamurhaaja Spencer Aimesia, joka Nizzassa työkeikalla ollessaan kohtaa hyvin tavanomaisen Jen Kornfeldtin (Heigl). He ihastuvat saman tien, ja Spencer havahtuu tajuamaan, että on aina kaivannut normaalia perhe-elämää. Niinpä hän lopettaa palkkamurhaajan hommat siltä istumalta, nuoripari avioituu ja asettuu asumaan Yhdysvaltoihin. Kaikki on täydellistä, jollei lueta mukaan sitä pientä seikkaa, ettei Jen tiedä mitään Spencen menneisydestä. Elämä näyttää sujuvan mallikkaasti, kunnes Spencer joutuu lopulta itse palkkamurhaajien tähtäimeen.

Killers vaikuttaa kompaktilta paketilta, joka sisältää toimintaa, komediaa ja romantiikkaa. Voisi siis kuvitella, että leffa tarjoaa jokaiselle jotakin. Pääosarooleissa nähtävät Heigl ja Kutcher ovat ilo silmälle, ja heidän dialoginsa on ajoittain kutakuinkin toimivaa, mutta silti jokin menee pahasti metsään.

Syynä on tuskallisen ennalta arvattava juonenkulku sekä liian ohuet roolihahmot. Heiglin bambimainen pehmeys tilanteessa kuin tilanteessa puuduttaa, vaikka kaiken pitäisi kai hauskuttaa katsojaa. Kutcher pyrkii suoriutumaan kunnialla palkkamurhaajan roolistaan, muttei poikamaisine piirteineen täysin vakuuta katsojaa. Heiglin ja Kutcherin välisissä kemioissakin olisi ollut selvästi parantamisen varaa.

Tähdet: ★

Sari Rantanen

Killers. Yhdysvallat 2010. Ohjaus Robert Luketic. Käsikirjoitus Bob DeRosa, Ted Griffin. Pääosissa Katherine Heigl, Ashton Kutcher, Tom Selleck. Genre Toiminta / komedia. Kesto 1 t 40 min. Ensi-ilta 20.8.2010.


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa