Akateemikko Alithea Binnie tutkii tarinoita ja luennoi niiden rakenteista. Sitä myötä hän tuntee tietävänsä myös ihmiselämän salaisuudet, onhan ihmisen elämänkaari hänelle vain narratiivi. Niinpä hän elää yksin täysin tyytyväisenä täydellisessä hallinnassa olevaan elämäänsä. Kollegalle hän tosin myöntää kärsivänsä aika ajoin ylivilkkaasta mielikuvituksesta, mutta saavansa moiset hupsutukset pian taas hallintaansa.
Seminaarimatkalla Alithea alkaakin taas nähdä outoja näkyjä, mutta todellisuutta tarinoiden maailmoista tulee, kun tutkija vahingossa vapauttaa pulloon vangitun hengen. Tahdonvoimallaan ja älykkyydellään nainen pakottaa itsensä hyväksymään tilanteen rauhallisesti, ja kun henki tarjoaa hänelle perinteiset kolme toivomusta, hän kieltäytyy. Ensinnäkin hänellä on jo kaikki mitä hän haluaa, ja jos ikivanhat tarinat ovat hänelle jotain opettaneet, niin sen, etteivät toivomukset koskaan johda mihinkään hyvään.
Henki ryhtyy kertomaan Alithealle miten joutui pulloon satunnaisista vapautumisista huolimatta. Tarinoiden myötä akateemikko herää pohtimaan, puuttuuko hänen elämästään sittenkin jotain järjellä käsittämätöntä. Seuraako siitä silti mitään hyvää, vai onnistuuko moderni maailma latistamaan taian?
Kolmen tuhannen vuoden kaipuu on häpeilemätön aikuisten satu, joka näyttää ja kuulostaa… no, lumoavalta. Tilda Swinton on tietysti jälleen loistava tutkijana, joka hillitsee itsensä täydellisesti olematta silti kuiva vanhapiika. Idris Elbassa on läsnäoloa, joka saa hyväksymään tarujen hupsun suippokorvan nykyaikaisessa ympäristössä. Menneet maailman soljuvat huikean näyttävästi sisään ja ulos kehyskertomuksesta.
Elokuvan maailmasta on monesti helppo tipahtaa ulkopuoliseksi katsojaksi, mutta jos se onnistuu imaisemaan sisäänsä, on luvassa herkistävä kokemus, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Huolimatta rouheammista Mad Max -elokuvistaan George Miller on myös romantikko, jonka hupsutkin visiot voittavat puolelleen, koska ne on kertonut ensiluokkainen tarinaniskijä rehellisen tunteellisesti.
Jouni Vikman