Kulkuset kulkuset

Sivistyksen pintasilaus karisee, kun miespari kutsuu sukulaisiaan yhteiseen joulunviettoon. Taru Mäkelän uutuus välttää puskafarssin karikon ja onnistuu naurattamaan ääneen. (Ikäraja K-7)

27.10.2022 07:43
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 28.10.2022

Vuonna 2019 ilmestynyt Täydellinen joulu oli suomalaistettu versio vuoden 1999 ruotsalaiselokuvasta Joulupukki vieraissa. Se oli hitti keräten yli 127 000 katsojaa. Nyt Taru Mäkelä on tavallaan tehnyt jatkoa elokuvalleen lokalisoimalla vuoden 2015 ruotsalaiselokuvan En underbar jävla jul.

Christoffer Strandberg ja Antti Tuomas Heikkinen näyttelevät Oskaria ja Joonaa, jotka ovat ostaneet ison talon, jota he remontoivat yhteiseksi kodikseen. Kumpikin on kutsunut perheensä tupaantuliaisiin ensimmäisen yhteisen joulujuhlan merkeissä. Muutakin kerrottavaa heillä olisi, mutta sanat eivät vain tule ulos suusta. He eivät ehkä sittenkään luota lähisukulaisiinsa, sillä eivät nämäkään luota pariskunnan kykyyn järjestää oikeat joulujuhlat oikeine ruokineen ja traditioineen. Puhumattakaan niistä, joille kahden miehen suhde on jo lähtökohtaisesti ongelma.

Perhejuhlissa on alusta asti jännitteitä, sillä esimerkiksi Joonan vanhemmat ovat eronneet, ja mukana on hänen äitinsä uusi seuralainen. Oskarin vanhemmat yrittävät esittää poliittisesti korrekteja, mutta erityisesti Pirkko Hämäläisen esittämä äiti pulpauttelee suustaan asenteellisuuksia ja kaivaa sitten itseään vain syvemmälle kuoppaan niitä selitellessään.

Valtava määrä kukin omalla tavallaan erikoisia persoonallisuuksia johdattaa elokuvaa yhä syvemmälle kohti puskafarssia. Niille tyypillisesti suurin osa ongelmista ja väärinkäsityksistä on mahdollista vain, koska käsikirjoitus kieltää hahmoja sanomasta asioita ääneen. Onneksi Mäkelän elokuvissa on koheltavan pinnan alla aina myös komediaa korostavaa synkkyyttä.

Mitä pitemmälle ilta ehtii, sitä selvemmäksi käy, että rakenteelliset asenteet, kuten rasismi ja homofobia, voivat olla vahvempia kuin rakkaus, jonka pitäisi perheissä olla itseisarvo. Mikä pahinta, lähimmäisten ahdistus saa myös Oskarin ja Joonan epäilemään ratkaisujaan.

Usein komedia rakentuu toimivia vitsejä enemmän hahmojen käytökselle, mutta niistä saadaankin sitten aikaiseksi useampiakin herkullisia kohtauksia. Monesti huomaa nauravansa asioille, joille ei ehkä saisi. Sillä vaikka huutia saavat luutuneet asenteet, on tunnustettava, että ahdasmielisten möläytykset ovat myös hihityttäviä. Hyvä roastaus on aina hyvä roastaus. Päällimmäisinä mieleen tulevat Joonan kohtaus äitinsä (Sari Siikander) nuoren rakastajan (Alex Anton) kanssa ja ennen kaikkea Oskarin isän (Martti Suosalo) huikea, oksennusmainen ajatuksenvirta-avautuminen, jossa hän projisoi kaiken sisäisen mustuutensa muihin.

Varsinkin siihen nähden loppu tulee ehkä turhan nopeasti ja sovittaa hahmojen käytöstä liian helposti. Mutta hei, kohta on joulu.

Jouni Vikman

Kulkuset kulkuset -elokuvan traileri

Lisää luettavaa