Kuoleman klubi

GENRE , ENSI-ILTA 07.12.2018 TÄHDET

Tosielämän tapahtumiin perustuvat tarina kertoo 80-luvun juppiaikojen nuorten miesten vimmasta rikastua helpolla nopeasti pyramidihuijauksella, joka ei suju aivan kuin break dance. Valju elokuva jättää kylmäksi huonon rytmin ja tasapaksun tempoilun takia.

Kun näyttelijä Ronald Reagan (1911–2004) valittiin lähes kaikkien yllätykseksi Yhdysvaltojen 40. presidentiksi kausiksi 1981–1989, alkoi maan historiassa aivan uudenlainen aikakausi. Vanha yhteisöllisyys murtui ja rahan tekeminen sekä ahneuden sävyttävä yksilökeskeisyys nousivat keskiöön. Alkoi niin kutsuttu juppiaika, jossa menestyksen ja rikkauden piti näkyä.

Juuri tähän aikakauteen sijoittuu oudon suomenkielisen nimen saanut Kuoleman klubi. Tarinan alussa vuonna 1983 nuori ja lahjakas Joe Hunt (Ansel Elgort) polkee paikallaan kuusi vuotta high schoolista valmistumisensa jälkeen. Hän törmää vanhaan koulukaveriinsa Dean Karnyyn (Taron Egerton), joka oli ainoa jota Joe saattoi kutsua jollain tapaa ystäväkseen rikkaiden poikien koulussa. Joe oli saanut mahdollisuuden opiskella losangelilaisessa Harvard School for Boys -oppilaitoksessa stipendin turvin ja oli näin auttamattomasti ulkopuolinen.

Joe ja Dean lyöttäytyvät yksiin ja päättävät, ajan hengen mukaisesti, rikastua satumaisesti. Tarvitaan firma, sille sopivan mystinen nimi, jonkinlainen suunnitelma ja sille alkupääoma. Nimeksi Joe keksii BBC:n, jonka hän keksi nuorena Chicagossa intialaisessa Bombay Bicycle Club -ravintolassa käytyään. Nimilyhennettä ei ole tarkoitus avata sen enempää, vaan pitää se verhottuna salaperäisyyden seittiin tehden siitä näin kiinnostava. Mukaan haalitaan vanhoja koulukavereita ja sijoittajiksi heidän perheensä kovia tuottoprosentteja lupaillen.

Todellisuudessa mitään liiketoimintaa ei juuri ole, vaan luodun pöhinän turvin hankitaan lainarahaa ja lisää sijoittajia. Mukaan saadaan myös alan guru Ron Levin (Kevin Spacey), jonka turvin hankitaan lisää säpinää. Mutta kun mikään ei ole totta, eikä rahaa oikeasti tehdä, alkaa korttitalo väkisinkin sortua. Kuten pyramidihuijauksissa aina lopulta käy. Ruumiitakin alkaa tulla, mihin elokuvan käännösnimi viittaa.

Kuoleman klubi perustuu tositapahtumiin, ja poikien tarinasta on tehty tuoreeltaan vuonna 1987 kaksiosainen tv-elokuva. Elokuva on sukua samantapaisissa maailmoissa pyörivien Wall Streetin, American Psychon, The Wolf of Wall Streetin ja War Dogsin kanssa, muutaman mainitakseni. Samaan tasoon ei uusin viritys yllä. Elokuvan perustuminen tositapahtumiin ei takaa laadukkuutta. Ajankuva, 80-luvun alku, on kuvattu mukavasti. Lähinnä se näkyy vaatetuksessa, autoissa, teknologiassa ja musiikkivalinnoissa. Mutta muuten sillä ei ole niin suurta väliä, koska sama on toistunut jo kauan ennen elokuvan tapahtumien aikaa kuin myös edelleen näinä päivinä.

Tarinan kuljetus on hajanainen, jää valjuksi eikä jaksa herättää kovin suurta kiinnostusta. Ehkä tarinan tosipohjaisuuden takia kohtaukset etenevät luettelomaisesti ilman pitkien jännitteiden luomista. Ikään kuin tyydytään toteamaan, että ’näin nyt vaan kävi’. Elokuvan päähenkilöihin ei oikein kiinny, eikä heidän kohtaloidensa vuokseen viitsi pelätä. Sinänsä näyttelijät tekevät hyvää työtä. Joeta esittävä Ansel Elgort tunnetaan Outolintu-elokuvasarjasta, Tähtiin kirjoitetusta virheestä sekä viimevuotisesta Baby Driverista. Englantilainen Taron Egertonin repertuaarista löytyvät muun muassa Kingsman-elokuvat, Eddie the Eagle ja valkokankailla jo pyörivä uusin Robin Hood -filmatisointi.

Lieneekö Kuoleman klubin floppaamiseen osittain syynä myös Kevin Spacey, joka teki toistaiseksi viimeisen roolinsa tarinan konnana ennen häneen kohdistunutta seksuaalisen häirinnän kohua. Niin tai näin, elokuva ei montaa sataa taalaa kerännyt kesällä saatuaan ensi-iltansa Yhdysvalloissa.

Pienessä roolissa Joen isänä nähdään Breakfast Clubin (1985) Judd Nelson. Sattumoisin Nelson esitti Joeta vuoden 1987 filmatisoinnissa. Cary Elwes esittää Andy Warholia ja Rosanna Arquette piipahtaa myös yhdessä kohtauksessa. Nämäkään kuriositeetit eivät elokuvaa pelasta.