Lentsikat

27.9.2013 10:02
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 27.09.2013

Autot ja sen jatko-osa ovat Pixar-animaatiotallin heikoimmat tekeleet. Niiden oheistuotteena syntynyt Lentsikat ottaa vuoden 2006 ensimmäisestä elokuvasta kasvutarinan ja vuoden 2011 jatko-osasta vaudikkaan kisan maailman ympäri. Yllättäen lopputulos on viihdyttävämpi kuin alkuperäisteokset.

Peltoja lannoittamaan valjastettu innokas nuori lentokone haaveilee kilpakoneen urasta. Peräänantamattomuudellaan se onnistuu kokoamaan itselleen taustavoimat pitkälti Autoista kopioidulla koostumuksella. Kovan kilpailun maailmassa vastaan tulee niin uusia ystäviä kuin ilkeitä vihollisia.

Vielä vähän aikaa sitten näytti siltä, että Lentsikat oli matkalla suoraan dvd- ja blu-ray-levitykseen. Parina viime vuonna on maailman elokuvayleisöjen voimatasapaino on muuttunut tavalla, joka sanelee sisältö- ja julkaisuratkaisuja Hollywoodissakin. Kiinasta ja Latinalaisesta Amerikasta on tullut merkittäviä rahanlähteitä. Ensin mainittu markkina imee tätä nykyä loputtomasti amerikkalaista viihdettä, varsinkin jos se vielä on kolmiulotteista.

3D-Lentsikat seikkailee siis kiinalaisissa maisemissa ja yksi sen tärkeistä hahmoista on meksikolainen lennokki. Mitään kulttuurien syvällisempää ymmärrystä on kuitenkin turha odottaa, vaan maailma kierretään tiukasti stereotypioiden merkeissä. Saksassa pukeudutaan lederhoseneihin ja meksikolaissankari on tietysti naamioitunut vapaapainisankari. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että iso osa kliseistä huvittaa – monesti juuri siitä syystä, että niistä tunnistaa omatkin ennakkoasenteensa.

Autot-elokuvien tapaan samaan universumiin sijoittuva, elävistä lentokoneista kertova elokuva kuhisee kekseliäitä visuaalisia oivalluksia ja vitsejä. Maankamaralta irrotessaan se yltyy paikoin suoranaiseen lennokkuuteen muutenkin kuin alkukohtauksen huolestuttavassa adhd-mielessä.

Yksi onnistumisen syistä on myös se, että huolimatta tuhkimotarinan kliseistä Lentsikat ei tunnu vain lapsille kirjoitetulta. Siksi Sallittu tuntuu hieman liian alhaiselta ikärajalta ottaen huomioon muutamat ahdistavat hetket, kuten hukkumiskuoleman uhka ja sotaisa taistelukohtaus.

Lentsikat -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa