Vuonna 2011 Marton Jelinko ohjasi lupaavan Pystyssä-jännärin, joka onnistui resurssien pienuudesta huolimatta olemaan tyylikäs, uutta yrittävä kotimainen rikoselokuva. Siinä ihmissuhdekuviot sekoittuivat alamaailman välienselvittelyyn. Lunastus sukeltaa myös täkäläiseen alamaailmaan, jossa tunteet ja niiden kuolettaminen alkavat sotkea bisneksiä. Omaleimainen tyyli on kuitenkin vaihtunut ohjaajaan ymmärrettävästi vahvan vaikutuksen tehneen Nicolas Winding Refnin Only God Forgives -elokuvan kopioksi.
Siinä missä Ryan Goslingin hahmo Only God Forgives -elokuvassa joutui moraalisen ongelman kouriin yrittäessään kostaa konnaveljensä kohtaloa, Lunastuksessa Lauri Tanskasen näyttelemä Tomas saapuu etelänaapuristamme etsimään mitä ilmeisimmin ihmiskauppiaiden riistaksi jäänyttä siskoaan. Tämän löytämiseksi Tomasin on itse ryhdyttävä kauppatavaraksi ja saavutettava rikollisorganisaation luottamus.
Päähenkilön roolia hakevat myös kanoja kasvattava, omalaatuista oikeutta jakava pervo rikollispomo, tämän femme fatale oikea käsi, pelastettavan rooliin projisoitu prostituoitu sekä pomon poika, joka ei ymmärä isänsä bisneksiä mutta jota tämä silti kaavailee ”leipomoyrityksensä” jatkajaksi. Tasa-arvoisesti käsitellyt juoniaihiot vetävät mattoa toistensa alta eivätkä koskaan kunnolla kohtaa, vaikka hahmot väkinäisesti yhä uudelleen ja uudellen eksyvät toistensa tarinoihin. Naisrooleihin on sentään saatu Pystyssä-elokuvan tapaan jotain syvyyttä miesten lähinnä toljottaessa tai muuttaessa luonnettaan vähäisen tarinan harhailujen mukaan.
Lunastus ei yritäkään olla juoni- tai tarinavetoinen elokuva, niin on ohjaaja itsekin todennut. Tärkeämpää on Only God Forgivesin tyylinen tunnelmointi. Mutta siinä tarina ei ollut vain tekosyy tyylikkäille kuville, vaan sisältö ja ulkoasu tukivat toisiaan. Lunastuksessa on suoraan Only God Forgivesista nostettuja kuvia, mutta ne ovat juuri sitä, kopioita vain kopioinnin vuoksi.
Ja kun kopioidaan tyylikkäistä tyylikkäintä, korostuvat horjahtelut. Pystyssä-elokuvassa tekijöiden tyylitaju sai antamaan anteeksi ulkoiset onnahtelut. Kun tehdään nollabudjetilla itsetarkoituksellisesti superkaunista, kaikki tarinalliset ja kuvalliset notkahdukset korostuvat ja syövät muutenkin huonossa hapessa olevaa uskottavuutta.
Ne vähät tähdet, jotka Lunastus saa, eivät riipu Only God Forgives -kopioinnin onnistumisista tai epäonnistumisista, vaan Jelinkon jälleen uudesta pyrkimyksestä tehdä suomalaisittain jotain erilaista. Toivottavasti hän nyt on saanut fanittamisen systeemistään ja luo seuraavaksi taas jotain omaa.