Maleficent – Pahatar

GENRE ENSI-ILTA 28.05.2014 TÄHDET

Satujen – varsinkin sellaisten, joista on tehty klassikkoasemaan nousseita animaatioita – kääntäminen näytelmäelokuviksi on tällä hetkellä huudossa Hollywoodissa. Tim Burton visioi Johnny Deppin avulla hittiversion Liisa Ihmemaassa (2010) ja Lumikista tehtiin vuonna 2012 peräti kaksi uudelleentulkintaa: Kerro, kerro kuvastin sekä Lumikki ja metsästäjä. Kenneth Branaghin Tuhkimo-versio Cinderella on luvassa ensi vuodeksi – sitä seuraavana nähdään jatkoa Lumikki ja metsästäjä -elokuvalle.

Yksi ilmiön ruokkijoista on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Wicked-näyttämömusikaali, jonka menestys antoi puheenvuoron tuttujen tarinoiden pahiksille. Wickedin taustalla ollut Ihmemaa Oz on sekin saanut toimia ponnahduslautana modernille Mahtava Oz -tulkinnalle, jossa tuttu tarina nähdään Ozin velhon ja Lännen pahan noidan näkökulmasta.

Maleficent – Pahatar kertoo Prinsessa Ruusunen -sadun ja varsinkin siitä tehdyn Disney-animaation tarinan sen nimihahmon, kertomuksen konnan silmin. Lapsena taikavaltakunnassa asuva luonnonhengetär Maleficent tutustuu ihmispoikaan, ja huolimatta eri maailmojen vihanpidosta he ystävystyvät. Stefan-poika haikailee kuitenkin maallisen mammonan perään siinä määrin, että on valmis pettämään haltiaystävänsä.

Maleficent sukeltaa syvälle itsesäälin ja vihan maailmoihin ja muuttuu pitkälti vuoden 1959 animaatiosta tutuksi klassiseksi pahaksi hengeksi. Rick Bakerin entistäkin kulmikkaammaksi maskeeraama Angelina Jolie on kuin luotu rooliin. Hän onnistuu myös välittämään hahmon eri vaiheet viattomuudesta vihan kautta katumukseen. Onkin harmi, että kiehtovan hahmon ristiriitaisuutta vähentää peilikuvaksi sopivan vastavoiman puute. Stefan on paha ja kiltit haltiat idiootteja, joten missään vaiheessa ei ole epäselvää, etteikö elokuvan inhimillinen sankari olisi juuri sen ”konna”. Ruusunenkin (Elle Fanning) on vain katalyytti päähenkilön aivoituksille, ja heidän kohtaamisensa ovat suorastaan suloisia ja humoristisia.

Maleficentin ohjaaja Robert Stromberg on aikaisemmin toiminut kuvassa näkyvien mattepintojen ja kuvaan jälkikäteen sijoitettavien digielementtien taiteilijana. Hän on ollut päävastuussa elokuvien Avatar, Liisa ihmemaassa ja Mahtava Oz ”lavastuksesta”. Efekti- ja lavastetausta sekä kokemattomuus ohjaajana näkyvät Pahattaressa.

Elokuva näyttää turhasta ja varsinkin toimintakohtauksia hämärtävästä 3D:stä huolimatta mahtavalta. Selvästi näkee, että satuvaltakuntaan ja sen fantastisiin olentoihin on kiinnitetty valtavasti huomiota pienimpiä yksityiskohtia myöten. Parhaimmillaan komeat kuvat korostavat oikealla tavalla elokuvan tunnelmaa, mutta valitettavan harvoin ne vievät tarinaa sujuvasti tai kiehtovasti eteenpäin. Siksi mukana on kertojaääni, joka selostaa välillä rautalangasta vääntäen asioita, jotka olisi pitänyt esittää elokuvan keinoin. Pitkästä aikaa teatterissa on tunne, että hieman yli puolitoistatuntiseksi tiivistetty elokuva olisi hyötynyt pitemmästä kestosta.

Lisäpituus olisi kuitenkin ehkä liikaa varsinaiselle kohderyhmälle, eli vähän vanhemmille lapsille, joihin tarina uponnee kuin veitsi voihin. Prinsessasatua ja fantasiatoimintaa on sopivasti niin tytöille kuin pojille, ja kyllä aikuisetkin Pahattaren seurassa viihtyvät. Pienempiä katsojia muutamat uhkaavat olennot saattavat pelottaa kovastikin.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat