Tästäkö se Blumhousen alamäki sitten alkaa? Kauhustudio on nimittäin tunnettu siitä, että se julkaisee laadukkaita tai edes keskinkertaisia elokuvia. Mami menee kaikilla osa-alueilla sieltä, missä aita on matalin – välillä jopa kaivaen itselleen kuoppaa.
On melko käsittämätöntä, että niinkin loistelias näyttelijätär kuin Oscar-voittaja Octavia Spencer on saatu houkuteltua tällaiseen teinihömppään mukaan. Spencer esittää Sue Annia, Mamia, joka ottaa kaupungin teinit siipiensä suojaan ja tarjoaa heille turvallisen kellarin bailupaikaksi. Maggie (Diana Silvers) ja kaverinsa ovat tietenkin uudesta kutupaikasta innoissaan.
Mamilla ei taida kuitenkaan olla kaikki kanootit satamassa. Naisen käytös on nimittäin melko ailahtelevaa ja välillä jopa pelottavaa. Pian käy selväksi, että Mamihan on varsinainen stalkkeri – ja ehkä jopa vielä pahempaa.
Elokuva on todella tympeä tapaus. Jopa Spencerin näytteleminen aiheuttaa välillä epämukavia nolousaaltoja. Leffan juoni on niin kliseinen, että sen tajua heti alkumetreillä (älkää katsoko traileria, se spoilaa koko rainan!). Muutamaa kovaäänistä säikyttelykohtausta lukuun ottamatta elokuva ei onnistu rakentamaan minkäänlaista tunnelmaa: ei kauhua, ei jännitteitä, ei oikeastaan muuta kuin pohjattoman tylsyyden tunteen.
Kummallista on myös ohjaaja Tate Taylorin notkahdus. Taylor on ohjannut muun muassa Piiat, josta Spencer Oscarinsa voitti, sekä ihan passelin Nainen junassa -trillerin. Miekkonen on nimittäin pudonnut melko korkealta, kun on päätynyt tekemään ö-luokan halpiskauhua teineille. Mamin budjetti on vain viisi miljoonaa dollaria.
Se ehkä kertonee kaiken, jos elokuvan rankimmat kohtaukset ovat penisproteesi ja siihen liittyvä toteutumaton uhka sekä rasistisen blackfacen käänteismuoto whiteface. Edes Juliette Lewis tai Luke Evans eivät voi pelastaa tätä kummitusjunaonnettomuutta. Penisproteesin avulla leffan ikärajakin on hilattu strategisesti K16:een. Leffa ei todellakaan ole verinen tai rankka, vaikka hieman kidutuspornoa nähdäänkin.