Manchester by the Sea

GENRE ENSI-ILTA 24.02.2017 TÄHDET

Lee Chandler on hiljainen mies; talonmies, joka korjaa vuotavia hanoja ja tukkoon menneitä wc-pönttöjä. Iltaisin Lee kaataa kaljaa kurkkuunsa, haastaa tuntemattomista syistä riitaa kenen tahansa kanssa baarissa ja nukahtaa tv:n ääreen pienessä huoneessaan. Eräänä päivänä Lee saa puhelun ja kuulee, että hänen veljensä on saanut sydänkohtauksen. Veljen testamentti paljastaa, että Lee on nyt 16-vuotiaan veljenpoikansa Patrickin huoltaja. Lee vain ei ole oikein huoltajamateriaalia. Ja mikä mahtaa olla syynä paikallisten kuiskailuun Leen ilmestyessä takaisin kotikaupunkiinsa?

Manchester by the Sea on tämän vuoden koskettavin elokuva. Se on myös yllättävän hauska. Se itkettää, naurattaa ja yllättää katsojan kerta toisensa jälkeen. Ohjaaja Kenneth Lonergan (Margaret) on taitava käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän ymmärtää surua ja osaa tuoda sen uskottavasti valkokankaalle.

Elokuva on viimeisen päälle viimeistelty kokonaisuus, vaikka kyynisempi ihminen voisi sanoa, että Lonergan on mennyt sieltä mistä aita on matalin mitä tulee Leen menneisyyden paljastamiseen. Paljastus on kuitenkin erittäin vaikuttavasti käsitelty, ja itse jouduin pidättelemään kyyneleitä. Jokainen päättäköön itse mitä mieltä on.

Casey Affleck on loistava. Mitään muuta ei näyttelijästä voi sanoa. Casey Affleck on jo pitkään luonut omaa uraansa kuuluisamman veljensä Ben Affleckin varjossa, mutta pikkuveli on vihdoin saanut ansaitsemaansa huomiota roolityöstään Leenä. Vaikka Lee on hahmona hyvin itsekäs ja ajoittain jopa ilkeä, onnistuu Affleck luomaan kuvauksen miehestä, joka taistelee omien demoniensa kanssa ja joutuu nyt kohtaamaan ne.

Myös sivuosat on täytetty hienoilla näyttelijöillä. Michelle Williams ei edes osaa olla huono missään roolissa, mutta elokuvan todellinen yllättäjä on Lucas Hedges. Melko tuntematon näyttelijä on nappivalinta Patrickin rooliin. Patrick on tyypillinen 16-vuotias, joka tasapainottelee kahta tyttöystävää, koulua ja jääkiekko- ja bänditreenejä. Vaikka Patrickin isän kuolema on ollut odotettavissa pitkän sairauden jälkeen, ja Patrick ottaa uutiset hyvin vastaan, myöhemmin tapahtuva tunteiden räjähdys todistaa, että Hedges on kypsä näyttelijä, joka tietää mitä tekee.

Affleckin ja Hedgesin välinen kemia toimii mainiosti. Huonompi näyttelijä olisi jäänyt Affleckin varjoon, mutta Hedges tuo paljon kaivattua huumoria elokuvaan, joka olisi helposti jäänyt pelkäksi nyyhkytarinaksi. Nimenomaan huumori nostaa Manchester by the Sean hyvästä elokuvasta erinomaiseksi.

Elokuvan ainoa huono puoli on sen spontaaniuden puute. Lonergan on teatteripuolen miehiä ja se näkyy. Kaikki on tarkkaan harkittua ja harjoiteltua, viimeistä statistia myöten. Hienot näyttelijät kuten Affleck pystyvät vakuuttamaan katsojan vaikka jokainen vuorosana on lyöty lukkoon kuukausia sitten ja harjoiteltu tarkkaan, mutta kohtaukset, joissa hahmot puhuvat toistensa päälle eivät aivan toimi.

Elokuva kärsii muutenkin elämän puutteesta; katsoja jää kaipaamaan jotain lisää, jotain sekaista, jotain villiä, sillä jokainen, joka on menettänyt läheisensä, tietää kuinka kaoottista sen jälkeinen aika on. Manchester by the Sea onnistuu kaikilla muilla osa-alueillaan, mutta se olisi kaivannut pienen piristysruiskeen.