Moderni jalkapallolegenda Zlatan Ibrahimovic on kova kukkoilemaan. Miehen elämänkertakirjaan perustuva, samaa nimeä kantava Minä, Zlatan, onkin reilut puolitoista tuntia juuri sitä. Se on kuvaus ja ote miehen lapsuudesta ja nuoruudesta, kivisestä matkasta kohti tähteyttä.
Zlatanin roolissa toimii kaksi ruotsalaisnäyttelijää, Dominic Andersson Bajraktati ja Granit Rushiti, jotka tekevät suorituksillaan kunniaa ikonille. Molemmat saavat tiivistettyä miehen brändiin kuuluvan kusipäisyyden inhimilliselle tasolle. Se on tärkeää, sillä ukko on pohjimmiltaan hyväntahtoinen, mutta kaverin ulosanti ei ole aina ihan korrektimmasta päästä.
Elokuvan kuvaus Zlatanista on luonnollisesti kiusallisen ylimielinen, vaikka se pitääkin jalkansa maassa. Se ottaa isosti huomioon sen, miltä muista tuntuu olla miehen sisäpiirissä, kun jätkällä riittää egoa täyttämään vaikka kokonainen stadion.
Kirjan lukeneille elokuvan tarina tuskin tulee yllätyksenä. Siinä käydään läpi samat ihmissuhdekiemurat aina äidin vaikeuksista Zlatanin omiin ongelmiin. Tarina on perusvarmaa kauraa, eikä kierroksia uskalleta nostaa missään vaiheessa kovin korkealle. Kaaosta kyllä nähdään, mutta sen luoma jännitys ei räjähdä käsiin ihan niin kovalla teholla kuin olisi voinut toivoa.
Elämäkertaelokuvia katsotaan harvemmin niiden yllättävyyden tai juonenkäänteiden takia, joten tarinan kritisoiminen niihin vedoten voi tuntua epäreilulta. Kyseessä on loppujen lopuksi kuitenkin ote oikeasta ihmiselämästä, eikä meidän tallustelumme tällä planeetalla yleensä ota kovinkaan eeppisiä kierroksia. Zlatanin tapauksessa sellaisia sopi toisaalta odottaa, sillä jo elokuvan alku nostattaa sykkeen ja odotukset korkealle.
Ehkä juuri tavanomaisuus onkin elokuvan heikkous, sillä mies on luonut itselleen niin myyttisen ylimielisen kuvan, ettei ole ihan helppoa uskoa Zlatan Ibrahimovicin olevan vain mies muiden joukossa. Toisaalta elokuva näyttää palloilijan herkän puolen, tai ainakin yrittää, sillä suurimman osan ajasta päähenkilö käyttää egoistisen machoiluun. Tunteet ovat vaikeita, mutta niin on myös riskejä ottavan elämäkerran tekeminen.
Niklas Tirkkonen