Musta jää

19.10.2007 00:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 19.10.2007

Jos Tommi Korpela räjäytti alkuvuodesta pankin Miehen työn mieshuoran roolillaan, on Outi Mäenpään suoritus Mustassa jäässä loppuvuoden kotimainen elokuvatapaus. On suorastaan ihme, jos vivahteikkaasta kostonenkeli Saaran roolista ei tipu parhaan naispääosanesittäjän Jussia. Eivätkä Petri Kotwican käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan ansiot pelkästään Mäenpään varassa ole.

Elokuvan käsikirjoitus on houkuttelevan, suorastaan briandepalmamaisen mutkikas ja jännittävä, kuvaus taidokasta ja sivuroolitkin hyvin miehitettyjä (muun muassa Sara Paavolainen ja Ville Virtanen). Elokuvasta ei myöskään puutu väkivaltaa (erityisesti henkistä) ja seksiä, joista jälkimmäistä kuvataan hienovaraisesti, mutta samanaikaisesti kauniin realistisesti.

Musta jää kertoo menestyvästä akateemisesta neljänkympin rajapyykin juuri ylittäneestä pariskunnasta, jolla on ulkoisesti kaikki hyvin. Loistelias ja glorialehtimäisen tyylikkäästi sisustettu koti, hienot ja arvostetut ammatit (arkkitehti ja lääkäri) ja jopa hyvää aviollista seksiä. Silti tämäkään ei ole riittänyt Martti Suosalon esittämällä egomaaniselle Leolle, jonka harrastuksena on parisuhteen alusta alkaen ollut syrjähyppely. “Pitäähän sitä välillä päästä panemaan”, Leo perustelee motiivejaan herkemmälle kollegalleen (Virtanen taas tunnelman keventäjän roolissa), joka tyytyy vain ihastelemaan kaukaa toisia naisia.

Leon tämänkertaista ihastuksen kohdetta Tuulia näyttelee Ria Kataja, joka tekee lopputyötään Leon kiihkeässä ohjauksessa. Tuuli on omaa itseään etsivä tämän päivän nuori ja päättäväinen nainen, joka ottaa sen mitä haluaa sen kummemmin seurauksia miettimättä, eläen vain tässä hetkessä. Ikävä kyllä juuri itsekeskeisyys on se tekijä, joka kostautuu jokaiselle tämän parisuhdetragedian osapuolelle. Saaran juonima koston verkosto on nimittäin niin hienosti punottu, että siitä on mahdotonta kenenkään päästä ehjänä ulos.

Mustan jään mutkikas tarina ja pienet yksityiskohdat (mm. kunnianosoitukset Stanley Kubrickille) ovat niin pitkälle mietittyjä, että elokuva ei välttämättä kokonaan avaudu ensimmäisellä katselukerralla. Harvaa kotimaista elokuvaa haluaa heti päästä katsomaan toista kertaa, mutta Musta jää jättää paljon pureskeltavaa niin aivoille kuin tunteillekin. Elokuva ei tarjoa helppoja ratkaisuja tai halpahintaista moraalin kohennusta vaan pistää todella miettimään muun muassa elämän keskeisiä arvoja, parisuhteen tulosvastuullisuutta ja oman haluamisen rajoja.

Elokuva koskettaa varsin suurta katsojakuntaa nuorista naisista kypsiin pariskuntiin. Sen sijaan karvanoppavaiheeseen tai elokuvan yksinäiseen suurkuluttamiseen jumiutuneet miehet jättänevät elokuvan väliin. Myös elokuvan realistiset seksikohtaukset voivat olla liikaa tiukkapipoisille.

Lisää luettavaa