Ordinary Angels

Omien demoniensa kanssa painiva nainen ottaa järjestääkseen kovia kokeneen perheen asiat. Paatos pysyy aisoissa ja näyttelijöiden yhteispeli toimii. (Ikäraja K-7)

10.5.2024 07:23
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 10.05.2024

Kampaajana työskentelevä Sharon pitää kapakoissa bilettämisestä, eikä juhlien keskipiste ymmärrä kollegaystävänsä huolta edes silloin, kun herää huonovointisena ja mustelmilla. Moinen jääräpäisyys on kuitenkin tarpeen myös silloin, kun Sharon törmää paikallisuutiseen monta murhetta kohdanneesta perheestä. Hän astuu väkisin juuri leskeksi jääneen Edin elämään ja ryhtyy paitsi pistämään järjestykseen tämän katastrofien vuoksi vararikkoon ajautunutta taloutta myös etsimään hoitoa yksinhuoltajaisäksi päätyneen miehen nuoremmalle, vakavasti sairaalle tyttärelle.

On yllättävää tajuta, että vaikka Hilary Swank on aina mielenkiintoinen näyttelijä, hän ei ole tehnyt oikeastaan mitään merkittävää sen jälkeen, kun Million Dollar Baby toi hänelle hänen toisen pääosa-Oscarinsa. Ei kuitenkaan pidä kuvitella, että Swank slummailisi Ordinary Angelsin kaltaisessa, tietylle kohderyhmälle suunnatussa pikkuelokuvassa. Päinvastoin, Swankin Sharon osoittaa, että hän on edelleen muuntautumistaitoinen ja katsojan otteeseensa saava taiteilija, sillä roolihahmo olisi toisissa käsissä voinut helposti muodostua rasittavaksi.

Sharonin räväkkä hahmo nimittäin epäilyttää ja ärsyttää niin katsojaa kuin Ediä, mutta nopeasti on selvää, että vaikka naisen tyyli on päällekäyvä, hänen hyväntahtoisuutensa on yhtä aitoa kuin hänen kykynsä saada asioita tapahtumaan. Sillä ei ole väliä, että tuntematonta perhettä auttaessaan Sharon auttaa myös itseään selviämään oman elämänsä traumoista.

Swank saa hienoa tukea muilta elokuvan keskeisiltä näyttelijöiltä, etenkin juron ja jörön, vähän eksyneen oloista Ediä esittävältä Alan Ritchsonilta, joka tällä hetkelle lienee tunnetaan parhaiten Reacher-sarjan nimisankarina. Mainion luontevia ovat myös Edin tyttäriä esittävät Emily Mitchell ja Skywalker Hughes, ja hyviä ovat myös Tamala Jones ja Nancy Travis oleellisissa sivuosissa Sharonin työtoverina ja Edin äitinä.

Tosipohjaiset elokuvat amerikkalaisista arkipäivän sankareista ovat täynnä tällaisia kokonaisia ihmisjoukkoja liikkeelle saavia superyksilöitä, jotka saavat yhteiskunnan apuun uskovan suomalaisen pyörittämään silmiään. Varsinkin, kun toimintaan nivotaan hurskas uskovaisuus.

Vaikka usko, rukous ja seurakunta ovat mukana kuvioissa nytkin, onnistuu Ordinary Angels limittämään ne tarinan loimiin maallistuneen maallikon silmissäkin paatosta välttäen. On silti turha kuvitella, että tunnehanojen vääntämisessä säästeltäisiin. Katsoja, joka päähenkilöiden tielle eskaloituvia vaikeuksia seuratessaan toteaa, ettei aiheesta enää saa revittyä enempää draamaa, tulee yllätetyksi kerran jos toisenkin.

Vaikka lopputulema on helposti ennakoitavissa, onnistuu Ordinary Angels saamaan kyynisemmänkin katsojan herkistymään ja suorastaan jännittämään. Kukaan ei tee tällaisia särmättömästä siloittelusta huolimatta mukaansa tempaavia pakahduttavia ihmiskohtalotarinoita paremmin kuin amerikkalaiset!

Jouni Vikman

Ordinary Angels -elokuvan traileri

Lisää luettavaa