Ruotsalaisveteraani Roy Andersson teki sen taas.

Elokuvan todellinen kauneus ei piile sen rakkaudessa, vaan siinä miten se taistelee pakotettua maskuliinisuutta vastaan.

Pinnaltaan yhä nihilistisemmäksi yltyvä tarina sarjamurhaajasta sisältää useampia tasoja ja voimaantuu taideteoksena sitä enemmän mitä sen päähenkilö hajoaa henkisesti.

Pikimusta ja veitsenterävä satiiri pitää pilkkanaan niin kulttuurieliittiä kuin hyvinvointiyhteiskuntaa. Vuoden parhaimmistoon kuuluvan elokuvan pitäisi olla pakkokatsottavaa kaikille.

Tapaus kotimaisessa elokuvassa.