Pelle Hermanni

Monen lapsuuden sankari sirkuspelle Hermanni saa timokoivusalolaisen käsittelyn ja tulee mankelista latteana, kankeana ja ilottomana versiona. (Ikäraja Sallittu)

8.9.2022 07:30
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 09.09.2022

Sirkus Hepokatin suurin tähti on valloittava ja taitava klovni Pelle Hermanni (Vesa Vierikko). Toki sirkuksessa esiintyy monia muitakin, kuten taikuri Maximilian (Martti Suosalo) ja hänen akrobaatti-vaimonsa Viola (Iina Kuustonen), joka on myös loistava kokki ja siteeraa enemmän kuin mielellään sanontoja. Tosin aina väärin. Selvänäkijä Sylvia (Minttu Mustakallio) on rakastunut Hermanniin ja yrittää tienata siinä sivussa elantonsa tarot-kortteja lukemalla ja kristallipalloonsa tuijottamalla. Sirkusta pyörittää nimeämätön tirehtööri (Hannu-Pekka Björkman).

Elo soljuu aikalailla samoja latuja, kunnes Hermanni saa käsiinsä postikortin kauan kadoksissa olleelta isältään Kasperilta (Heikki Nousiainen). Hermannin mielenrauha järkkyy, ja hänen pakko päästä tapaamaan isänsä. Postikortti tarjoaa vinkin hänen olinpaikasta, ja niinpä kaikki muu saa jäädä. Mukaan matkalle lähtee Maximilianin ja Violan koulukiusattu poika Roni (Milo Tamminen). Äityliinin (Tuija Piepponen) luona käydään tekemässä tarinan kannalta sinänsä tarpeeton mutka, ja siitä sitten pelipaikoille hotellille.

Sirkuspelle Hermanni esiintyi Simo Ojasen (1940–2021) käsikirjoittamassa legendaarisessa lastenohjelmassa vuosina 1978–1988 52 jakson verran mahtavan Veijo Pasasen (1930–1988) tulkitsemana. Pasanen kuoli sydäninfarktiin vain kaksi päivää viimeisen jakson kuvausten jälkeen. Uusintojen myöstä monet lapset ovat kasvaneet Hermannia katsoen, allekirjoittanut mukaan lukien. Oli siis vain ajan kysymys, milloin joku tarttuu aiheeseen. Kohtalon sormi päätyi osoittamaan Timo Koivusaloon, jolla on kokemusta lastenelokuvien tekemisestä kolmen Risto Räppääjän verran.

Koivusalo tunnetaan Pekko Aikamiespoika -elokuvistaan sekä kankeista suurmieselämäkerroistaan. Koivusalo on itseoppinut elokuvantekijä, ja onkin haastattelussa sanonut Pekkojen olleen hänen elokuvakoulunsa. Valitettavasti ”koulu” on antanut leimansa hänen koko ohjaajauralleen, sillä kehitystä ei lähes kolmenkymmen vuoden aikana ole tapahtunut. ”Työ tekijänsä opettaa”, sanotaan. Aina se ei taida pitää paikkansa. Pelle Hermannin käsikirjoitus on tutun kankea. Sen rytmi tökkii pahasti ja dramaturgilliset ratkaisut ovat heikkoja.

Lehdistönäytöksessä mukana olleiden koululaisten reaktioista tai lähinnä niiden puutteesta päätellen ovat jo kouluikäiset liian vanha kohderyhmä elokuvalle. Nostalgiannälkäisille vanhemmille se ei tarjoa mitään.

Hannu Liekso

Pelle Hermanni -elokuvan traileri

Lisää luettavaa