Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa, oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisellä ajalla vahvaa niin äärioikeiston kuin -vasemmistonkin nousua. Vuoden 1922 Mussolinin fasistien niin kutsuttu marssi Roomaan ja sitä myöden nousu valtaan innosti aateveljiä eripuolilla maanosaa. Meilläkin oli tuolloin sisällissodan jälkeen useita antikommunistisia ja oikeistoradikaaleja järjestöjä, jotka kaipasivat Suomeen oikeistodiktatuuria. Niistä tunnetuin oli eteläpohjalaisen maanviljelijä Vihtori Kosolan perustama Lapuan liike.
Liikkeen yksi toimintatapa oli vastustajien jopa väkivaltaiset kyydityksen eli muilutukset. Korkeaprofiilisin kyyditettävä oli tasavallan ensimmäinen, tuolloin jo entinen presidentti K. J. Ståhlberg (1865–1952) lokakuussa 1930. Näistä tapahtumista Presidentin kyyditys kertoo.
Kokenut upseeri, jääkärieverstiluutnantti Eero Kuussaari (Jussi Vatanen) tapaa kyrsiintyneenä jääkäriaseveljeään ja yleisesikunnan päällikköä kenraalimajuri Walleniusta (Aku Sipola). Kuussaari oli ollut varma, että saisi ylennyksen everstiksi, mutta pari nuorempaa upseeria meni hänen edelleen. Hänen puolestaan Wallenius ja kumppanit saavat pitää tunkkinsa, mutta puhelu Marjatta-vaimon (Elsa Saisio) kanssa saa mielen muuttumaan ja hän liittyy Walleniuksen seurueeseen tarkastusmatkalle Itä-Karjalaan. Sortavalan seurahuoneella meno yltyy hulvattomaksi ryyppäämiseksi ja juhlimiseksi, vaikka kieltolain aikaa eletäänkin.
Seuraavana aamuna krapulaisen Kuussaaren hotellihuoneeseen tuodaan mystinen sähke. Sama sähke on mennyt myös Walleniukselle, ja he pohtivat sitä yhdessä.
Samana aamuna presidentti Ståhlberg (Pertti Sveholm) on kävelyllä vaimonsa Esterin (Riitta Havukainen) kanssa kotinsa lähettyvillä Helsingin Kulosaaressa, kun heidän luokseen ajaa auto. Autosta nousee Jukka Jannén (Elias Salonen) johtama joukko – tosin johtajuudesta ei olla porukan kanssa sovittu – sieppaamaan liian myöntyväisenä eli siis jopa kommunistina pitämäänsä entistä tasavallan presidenttiä. Erittäin päättäväinen Ester ei suostu päästämään miestään enemmän innokkaiden kuin pätevien nuorten miesten kyytiin, vaan tunkee mukaan autoon, jossa olo on kaikilla ahdas. Ilman riitojakaan ei selvitä.
Samaan aikaan Sortavalan seurahuoneella kohmeloiset upseerit ymmärtävät mitä on tullut tehtyä yön huuruisina tunteina, ja seuraavalle vuodelle suunniteltu vallankaappaus päätetään toteuttaa saman tien.
Aiheena tositapahtumiin perustuva tarina lähes sadan vuoden takaa on kiinnostava. Se kertoo kansakunnasta, joka oli vieläkin jakaantuneempi kuin se nyt on, vaikka ei tänäänkään yhtenäisyyttä voida suuremmin juhlistaa. Tuolloin poliittinen väkivalta oli täysin normaali tapa ratkoa erimielisyyksiä.
Presidentin kyyditys on ohjaaja-käsikirjoittaja Samuli Valkaman neljäs pitkä ohjaustyö. Vaikka hänen edelliset työnsä eivät ole elokuvahistorian merkkipaaluja, eikä nytkään tavoiteta klassikkostatusta, on historiallista kuvausta mukava seurata. Melko heppoinen käsikirjoitus yrittää tasapainotella draaman ja komedian rajamailla kumpaakaan rastia täysin löytämättä Karjalan ikimetsissä.
Onneksi mukana ovat aina takuutyötä tekevät Vatanen, Sveholm, Havukainen ja Salonen. He tekevät roolityönsä todella herkullisesti pitäen teoksen nenän vedenpinnan yläpuolella. Elokuva on kuvattu rahallisten kannustimien perässä Tšekissä, eikä sitä voi olla näkemättä. Talot ovat täysin toisenlaisia kuin meillä tuolloin oli, eikä metsätyyppikään ole samasta puusta veistetty.
Aku Sipolan esittämä kenraali Wallenius jää turhan yksipuoliseksi karikatyyriksi, nuoret everstit täysin statisteiksi ja sieppausporukan tohellus slapstick-komediaksi. Mutta ei tarpeeksi. Tarinaan olisi kaivannut kierroksia lisää. Elokuvan kesto on sentään maltettu pitää varsin säädyllisenä.
Hannu Liekso
Presidentin kyyditys -elokuvan traileri
