Presidentintekijät

14.3.2014 00:01
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 14.03.2014

Presidentintekijät käsittelee Sauli Niinistön vaalikampanjaa viime presidentinvaalien aikana 2012. Ohjaaja Tuukka Temonen, joka tunnetaan myös Apulannan entisenä basistina, on päässyt kuvaamaan poikkeuksellisen avoimelta kuulostavia kabinettikeskusteluja, joissa kampanjatyöntekijät yrittävät tehdä ehdokkaastaan presidenttiä.

Niinistöä ei kabineteissa juuri nähdä, sillä hän on koko ajan edustamassa kiertueella. Tämä tiedostetaan myös kokoushuoneessa.

Vaalit lähestyvät ja tunnelma kokouspöydän ääressä kiristyy. Kameralle on tallentunut poikkeuksellisenkin avoimia vuodatuksia ehdokkaan häviämisen pelosta. Kiroilun lisäksi kuullaan pari kyseenalaista Haavisto-vitsiä.

Kampanjatyöntekijöiden tehtävänä on hallita presidentin imagoa pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Eräs Saulin julisteista hylätään, koska hänen kuvaansa siinä pidetään liian aristokraattisena. Myöhemmin todetaan, että jos Saulia harmittaa, toimittajat näkevät sen kilometrien päästä. Työ kuulostaa pikkumaiselta ja turhanpäiväiseltä, mutta nämä ovat niitä asioita, joiden avulla henkilövaalit voitetaan.

Ohjaaja Temonen on kokoomuksen jäsen. Tämä yhteys on todennäköisesti ollut etu kuvausluvan saamisessa.

Kampanjapäällikkö ja kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on tuonut elokuvalle julkisuutta vaatimalla sen hyllyttämistä. Tujunen on elokuvan näkyvin hahmo, jolla on mielipiteensä sanottavana jokaiseen asiaan jokaisessa kokouksessa. Lopputulos onkin sisällön ja muodon puolesta kaukana siististä mainosvideosta.

Tästä huolimatta elokuva ei tunnu kriittiseltä, enemmänkin objektiiviselta. Voin veikata, että esimerkiksi Haaviston ja Väyrysen kampanjajohdossa on käyty vaalien aikana samantasoisia kriittissävyisiä keskusteluja omasta ehdokkaasta ja hänen vioistaan. Ihmisiä tässä vain ollaan.

Todennäköisesti Tujusen imagovahingot olisivat jääneet pienemmiksi, jos elokuva olisi saanut vähemmän huomiota.

Aiheen takia tyhjäkäynniltä ei voi välttyä, mutta tästä huolimatta Presidentintekijät tekee mitä lupaa, ja tarjoaa kiinnostavan katsauksen vaalipelin kulisseihin.

Presidentintekijät -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa