R.M.N. – Kylmä talvi

Mestariohjaajan uutuusdraama ei yllä aivan hänen edellisten elokuviensa tasolle. (Ikäraja K-12)

9.3.2023 12:52
MAA / / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 10.03.2023

Romanialainen mestariohjaaja Cristian Mungiu (Valmistujaiset, Yli vuorten) laajentaa tällä kertaa kritiikkinsä EU:n laajuiseksi. Mungiu on aiemmin kuvannut romanialaisen yhteiskunnan korruptiota ja epäkohtia, mutta uutukainen onnistuu sivaltamaan myös Euroopan ydinkeskustan suuntaan.

R.M.N. tarkoittaa magneettikuvausta romaniaksi, ja kyllä tarinassa päädytään tekemään sellainenkin, mutta samalla se kuvaa xenofobiaa ja rasismia yllättävällä tavalla – ikään kuin leikkaamalla läpi tavallisten ihmisten mieleen. R.M.N. kertoo pienestä mutta yllättävän monimuotoisesta transilvanialaisesta kyläyhteisöstä, jolle Mungiu antaa iltapäivälehtien kommenttipalstojen äänen.

Matthias (Marin Grigore) joutuu palaamaan romanialaisten, unkarilaisten ja saksalaisten asuttamaan kotikyläänsä, koska on hakannut rasistisen pomonsa Saksassa. Matthias, kuten niin moni muukin romanialainen, työskentelee muissa Euroopan kaupungeissa, koska kotimaan palkkataso on niin surkea.

Samalla Matthiaksen poika on lopettanut puhumisen, koska hän näki koulumatkallaan jotain järkyttävää. Äiti Ana (Macrina Bârlădeanu) ei kuitenkaan ilahdu miehen paluusta. Matthiaksella on nimittäin suhde lähitehtaassa työskentelevän Csillan (Judith State) kanssa.

Tehtaaseen pestataan srilankalaisia työntekijöitä, ja pian koko kylä poliisia ja pappia myöten on terottamassa talikkojaan, koska ”ne vie meidän naiset ja työt”, vaikka kyläläiset eivät todellakaan aio itse työskennellä tehtaassa minimipalkan takia. Pian kylä muuttuu Facebookin kommenttipalstaksi ja sosiaalisen median likaviemäriksi – eikä saastan lähde ole pelkästään pikkukylän ongelma, vaan samanlaista käyttäytymistä löytyy kaikkialta, myös sieltä romanialaisten Shangri-Lasta, Saksasta.

Mungiu on tehnyt teräviä havaintoja sosiaalisen media törkykäyttäytymisestä ja peilannut sitä kotimaansa kautta EU-politiikkaan. Hieman jää harmittamaan, että elokuva on niin epätasainen materiaaliltaan. Kaikkia kyläläisten tekemisiä ei olisi tarpeellista käydä läpi, mutta puitteistaankin huolimatta elokuva on oikein hyvä ja ajatuksia herättävä. Mungiu on ehdottomasti Euroopan terävimpiä elokuvantekijöitä.

Niko Ikonen

R.M.N. – Kylmä talvi -elokuvan traileri

Lisää luettavaa