Rock of Ages

GENRE ENSI-ILTA 29.06.2012 TÄHDET

Rock of Ages tuo valkokankaalle 1980-luvun tukkahevihittejä. Tarttuvan musiikin kautta elävä musikaali toimii räjähtävän energisenä rockkarkelona, vaikka naiivi kehystarina ei Oscareita tavoittelekaan.

Sherrie saapuu Hollywoodiin etsimään elämää parrasvaloissa. Suuri maailma on karu paikka, mutta onneksi rokkaripoika Drew hankkii tytölle työpaikan legendaarisesta Bourbon Roomista. Sherrien ja Drew’n rakkaustarina on elokuvan runko, mutta kokonaisuuden varastaa rockin voima ja Tom Cruisen täydellisyyttä hipova Axl Rose -imitaatio. Kaikki näyttelijät osaavat laulaa, ja 80-luvun metallin raakuus ja kauneus tulee tulkinnoissa esille yllättävällä voimalla, eivätkä lauluun puhkeamiset tunnu väkinäisiltä.

Rock of Ages ei ole Moulin Rouge! eikä Chicago, mutta se ei ole myöskään Burleski tai Nine. Sitä voisi verrata Abba-hittien pohjalta tehtyyn Mamma MiaanRock of Ages on yhtä lailla nautittavan viihdyttävä musikaali, joka jättää jälkeensä hyvän mielen ja päässä pyörivät kasarihitit.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat