En todellakaan sano, että William Friedkin olisi enää pitkään aikaan yltänyt samalle tasolle, jolla hänen suurtyönsä syntyivät. Siitä huolimatta väitän että herran viimeisin elokuva, kovaonninen Saalistaja on parasta mitä Manaajan isä on saanut aikaan reilusti yli kymmeneen vuoteen. Puutteistaankin huolimatta kyseessä on ihailtavan timmi, raju ja kovaotteinen väkivaltatrilleri, jollaisen katsoo koska tahansa mieluummin kuin vaikka jotain teiniyleisölle laskelmoidusti suunnattua öÖö-luokan Vin Diesel -skeidaa.
Saalistajan piti alun perin saada Yhdysvaltain ensi-iltansa jo viime vuoden keväällä, mutta sen valmistuminen lykkääntyi Benicio Del Toron loukattua ranteensa elokuvan taistelukohtauksia kuvattaessa. Seuraavan ensi-illan oli määrä olla viime vuoden lokakuussa, mutta leffa siirtyi jälleen eteenpäin, tällä kertaa ilmeisesti uusintaleikkaamisen takia. Lopulta ensi-ilta heivattiin tylysti tämän vuoden puolelle, aluksi helmikuun 28. päivälle, josta se vielä kaiken huipuksi potkaistiin kaksi viikkoa eteenpäin 14:nteen maaliskuuta.
Friedkinillä ei ole selvästikään ollut final cut -oikeutta elokuviinsa enää ainakaan pariin vuoteen, mitenkään muuten Saalistajan juonellista mutkat suoriksi ja sivujuonet pois -yksinkertaistamista ei pysty rationalisoimaan. Elokuvassa on ollut nimittäin aivan selvästi motivaationa tehdä jotain muutakin kuin pelkkä yksinkertainen, mutta kieltämättä tehokkaan toimiva jahtaustrilleri, jollaisena se on lopulta nähnyt päivänvalon. Rippeitä muunkinlaisesta ja huomattavasti monisyisemmästä tarinakuvioinnista on kuitenkin jäänyt roikkumaan sen läskittömäksi trimmattuun vartaloon…
Tommy Lee Jones esittää legendaarista syvien metsien jäljittäjää, joka joutuu FBI:n pyynnöstä vastakkain entisen oppilaansa, armeijan erikoistappojoukkoihin kuuluneen, Benicio Del Toron näyttelemän sotilaan kanssa. Kosovon verilöylyissä mieleltään vinksahtaneen sotilaan nykyinen harrastus on viiltää kauriinmetsästäjien kurkkuja auki tiheässä aarniometsässä, jossa hän tuntuu myös itse majailevan (jep, First Blood -yhtäläisyyksiä piisaa).
Mutta onko kaikki kuitenkaan aivan sitä miltä näyttää? Onko kyseessä aivan oikeasti pelkkä verenhimoinen ja mielensä raiteilta suistunut tappokone vai onko armeijalla itsellään kenties jotain salattavaa, jonka vuoksi mies halutaan pois päiviltä? Tähän elokuva ei anna koskaan vastausta, ei ainakaan nykyisessä muodossaan. Kaiken maailman turhien ohjaajan versioiden täyttäessä nykyisin markkinat Saalistaja on niitä filmejä, josta haluaisin aivan oikeasti ja välittömästi nähdä sen ”paremman” leikkauksen.
Jones ja Del Toro yrmyilevät tehokkaasti toisilleen ja herättävät toki jälleen eloon epäilyn, miksi mennä mukaan johonkin henkilökuviltaan näin yksioikoiseen pläjäykseen, kun kerran kyseessä on kuitenkin kaksi erinomaisiksi luonnenäyttelijöiksi tiedettyä lahjakkuutta? Hmmm, ehkä herrat lukivat aikanaan hiukan paksumman käsikirjoituksen… Varsin mielenkiintoinen ja suorastaan kutkuttava on myös filmissä jatkuvasti enemmän tai vähemmän viljelty pojan murha -piiloteema, johon elokuvan alussa vihjataan aivan suoraan (Bob Dylanin klassikon Highway 61 Revisited lyriikalla, jota lausuu Johnny Cash!).
Viehättävä Connie Nielsen (Gladiator, One Hour Photo) tuo FBI-agenttina hiukan kaivattua tyttöenergiaa muuten lähes pelkkää testosteronia pulppuavan verenvuodatuksen keskelle. Yksi filmin tositähdistä on myös kuvaaja Caleb Deschanel (Anna ja kuningas, The Patriot), joka on tehnyt erinomaista työtä vangitessaan selluloidille filmin päämiljöönä käytetyn, kostean oregonilaisen aarniometsähelvetin.