Edgar Wrightin (Shaun of the Dead, Hot Fuzz) ensimmäinen Hollywood-työ on kieltämättä ohjaajansa näköinen. Pitelemätöntä rock-estetiikkaa videopelikuvastoon lantraava Scott Pilgrim vastaan maailma hengästyttää, hämmästyttää ja lopulta väsyttää. Pohjalla on Bryan Lee O’Malleyn sarjakuva.
Bassoa bändissä soittava Scott Pilgrim (Michael Cera) deittaa itseään viisi vuotta nuorempaa high school -tyttöä, Knives Chauta (Ellen Wong). Parisuhde kulkee hyvin, kunnes Scott törmää New Yorkista muuttaneeseen punapäiseen Ramonaan (Mary Elizabeth Winstead). Poika ihastuu ja dumppaa Knivesin, mutta romanssille on yksi este: ensin on päihitettävä Ramonan seitsemän ilkeää exää.
Exät yllättävät Scottin yksitellen, ja kunkin lyötyään poika kerää kolikot tasoloikkatyyliin ja etenee seuraavalle tasolle. Päihittämiseen vaaditaan niin salamarefleksejä kuin tappavia bassoriffejäkin, ja vegaanibasisti päihitetään sekoittamalla tämän kahviin oikeaa maitoa. Ristiretkeä häiritsee Scottin oma katkera ex, bändinsä kanssa maata kiertävä Envy Adams (Brie Larson).
Wright lainaa kerrontaansa paljon sarjisten kuvakielestä: kohtauksesta toiseen siirrytään saumatta, vaikka kesken dialogin, ja kuva tulvii kaikenlaista grafiikkaa. Salamatahti on hengästyttävä, ja ensimmäisen tunnin ajan katsoja huomaa odottavansa kerronnan rauhoittuvan ja itse juonen käynnistyvän. Rytmitys onkin elokuvan suurin ongelma.
Yksittäisiin kohtauksiin on silti ladattu todellisia helmiä. Seinfeldia mukaileva sitcom-jakso on absurdiudessaan briljantti, ja kamppailu supervegaani Toddia (Brandon Routh) vastaan toimii itsetietoisessa typeryydessään. Hupia revitään myös alfauros Lucas Leen (Chris Evans) patsastelusta egoistisena filmitähtenä.
Videopelifanille Scott Pilgrim on todellinen aarreaitta. Osa kohtauksista etenee jotakin peliä imitoiden, ja viittauksia lauotaan jatkuvasti. Scott soittaa Final Fantasy IV:n tunnusmelodiaa bassollaan, pahis on nimetty Half-Life-pelien G-Manin mukaan ja Envyn yhtye The Clash at Demonhead on videopelin nimi.
Visuaalisesti Scott Pilgrim polkee aivan omassa ulottuvuudessaan, mutta tarina on lopulta perinteinen ”poika tapaa tytön”, vain pienin maustein. Räjähtävä pelikuvasto korostaa nuoruuden taipumusta kokea kaikki ääripäiden kautta, jolloin kaikki surrealistiset elementit voi toki tulkita metaforisina. Ongelma on kuitenkin ilmeinen, sillä hahmot ja heidän väliset suhteensa jäävät nyt cgi-höykytyksen jalkoihin.
Nimiosassa hipster-ihme Michael Cera näyttelee jälleen itseään: epävarmaa, toivottoman ihastunutta teinipoikaa. Kuten taannoisessa Youth in Revoltissa hauskimmat suoritukset tulevat sivusta. Chris Evans, Jason Schwartzman ja Brandon Routh huvittavat olemuksillaan, ja Thomas Janen kaltaiset cameot piristävät nekin.
Pelifanaatikoille Scott Pilgrim on pakkokatseltavaa, ja indiemusiikin kyllästämä ääniraita ryydittää filmiä napakasti. Silti ohjaaja tuntuu astuneen ilmeiseen sudenkuoppaan: kun taloudelliset rajoitteet poistetaan, häviää yhtälöstä myös se spontaani hauskuus, joka vielä Hot Fuzzissa ihastutti. Scott Pilgrim on lopulta liikaa kaikkea.
Anton Vanha-Majamaa
Tähdet: ★★★
Scott Pilgrim vastaan maailma – Traileri