Sonic the Movie 2

Sonic the Movie 2 yltää edeltäjänsä tasolle ja pitää vauhdikasta tahtia yllä alusta loppuun. (Ikäraja K-7)

4.4.2022 13:29
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 01.04.2022

Vauhtisiili Sonicin seikkailuja päästiin seuraamaan valkokankailla ensimmäisen kerran helmikuussa 2020, ja nyt pieni sininen sankari on palannut jälleen teattereihin. Sonic the Movie 2 jatkaa suosittuun videopeliin pohjaavaa tarinaa onnistuneen viihdyttävästi.

Sonic on asettunut taloksi uuden Maa-perheensä Tomin ja Maddien luo. Rauhallinen elo ei kuitenkaan sovi Sonicin vauhdikkaaseen luonteeseensa, vaan hän pyrkii tekeytymään todelliseksi supersankariksi. Pian siihen koittaakin aito tilaisuus, kun tohtori Robotnik palaa yllättäen jatkamaan kaaoksen aiheuttamista uuden kyvykkään ystävänsä kanssa.

Videopelielokuvaksi Sonic on harvinaisenkin toimivaa katsottavaa, ainakin näin Sega-ummikon näkökulmasta. Otus-hahmoista – Sonicista (ääninä Ben Schwartz / Markus Niemi) ja hänen uusista tuttavuuksistaan Tailsista (Collen O’Shanussy / Amy Burgess) sekä Knucklesista (Idris Elba / Tuukka Haapaniemi) – löytyy luonnetta ja heissä päästäänkin näkemään pientä kehitystä juonen edetessä. Ihmishahmoista huomion varastavat ehdottomasti Jim Carreyn pahis Robotnik sekä Natasha Roshwellin bridezilla Rachel.

Elokuva onnistuu myös aidosti saamaan katsojastaan irti nauruntyrskähdyksiä läpi kaksituntisen kestonsa. Kekseliäisiin sanaleikkeihin ja popkulttuuriviittauksiin pohjaava huumori oli jo ensimmäisen elokuvan vahvinta antia, joten olikin mainiota huomata, että sama tyyli jatkuu myös jatko-osassa. Kohtauksista ainakin yllättävä tanssikisa ja katastrofiksi muuttuvat häät pistävät suupielet kohoamaan tehokkaasti; komediallisuus tuo kokonaisuuteen tarvittavaa tasapainoa.

Sonic 2:sta ei puutu menoa eikä meininkiä, kun sankarit joutuvat taistoon Maan puolesta. Toiminnan tuiske kuljettaa katsojan niin Siperian takamaille kuin Havaijin lämpöönkin ja maisemien vaihtelevuus auttaa pitämään action-ähkyä sopivasti kurissa. Loppua kohti meno eskaloituu ehkä jopa aavistuksen verran turhiin mahtipontisuuksiin, mutta ainakaan homma ei pääse missään kohtaa lässähtämään käsiin.

Sonicin uuden seikkailun parissa viihtyy siis varsin hyvin; se on kevyttä ja hauskaa viihdettä. Toivottavasti jo kehitteillä olevat kolmas elokuva sekä Knucklesiin keskittyvä spin-off-sarja onnistuvat nekin pitäytymään tällä tasolla.

Ira Hurskainen

Sonic the Movie 2 -elokuvan traileri

Lisää luettavaa