Videopelielokuvat ovat lähes aina floppeja. Jopa genren parhaimmat tuotokset ovat vain keskinkertaisia, sillä elokuvat eivät pysty tuomaan videopelien aktiivista luonnetta elokuvien passiiviseen maailmaan. Kertoo jo paljon, että genren parhaimmistoa edustavat Silent Hill ja Rampage.
Segan megasuosittuun peliin perustuva Sonic The Movie tuntui olevan floppi jo ennen ilmestymistään. Viime vuoden keväällä julkaistu ensimmäinen traileri sai niin paljon höykytystä maailmalla, että se ajoi ohjaaja Jeff Fowlerin ja tuotantotiimin takaisin tietokoneiden ääreen. Sonicille oli annettu karmaisevat ihmismäiset hampaat ja pienet silmät, jotka tekivät hahmosta pelottavan ja oudon näköisen. Nyt Sonic viimein pääsee valkokankaille, mutta voiko se olla hyvä elokuva?
Voi! Sonic The Movie ei ehkä voita yhtäkään palkintopokaalia eikä sitä kukaan tule muistamaan genren klassikkona, mutta se ei tee siitä huonoa elokuvaa. Sonic toimii nimenomaan hupaisana lastenelokuvana, joka tuo Sonicin hahmona valkokankaalle onnistuneesti.
Elokuvan heikointa antia on alku, sillä sen täytyy selittää kuinka vauva-Sonic päätyy Maahan, tarkalleen Green Hillsin pieneen kaupunkiin Montanassa. Ensimmäiset 15 minuuttia nostavat enemmän kysymyksiä kuin tarjoavat vastauksia; kuka jahtaa Sonicia? Miksi Sonicin huoltaja on maaginen pöllö? Mistä kultaiset renkaat tulivat? Mitä, kuka, missä, häh?!
Onneksi kömpelön alun jälkeen Sonic asettuu mukavan leppoisaan tahtiin. Sonic tuntee itsensä yksinäiseksi ja aiheuttaa kaikessa kurjuudessaan vahingossa hieman isomman sähkökatkon, joka herättää myös Yhdysvaltain armeijan pääjehujen huomion. Elokuvan roistoksi kohoaa hallituksen palkkaama ilkeä tri. Robotnik (Jim Carrey), joka mielellään nappaisi Sonicin ja todennäköisesti leikkelisi pienen sinisen alienin palasiksi tutkimusmielessä.
Riippumatta siitä pidätkö Jim Carreysta näyttelijänä vai et, hän on tässä äärimmäisen hyvässä vedossa. Carrey pistää haisemaan roolissa, mutta hän ei onneksi jätä roolisuoritustaan vain naamanvääntelyn varaan vaan tekee Robotnikista herkullisen keljun muilla keinoilla. Ben Schwartz on myös verrattoman onnistunut valinta Sonicin ääneksi.
Valitettavasti James Marsden ei oikein onnistu tekemään vaikutusta Sonicin ihmisystävä Tomin roolissa, vaan hän jää auttamatta Carreyn ja Schwartzin jalkoihin. Sonic The Movie on myös selkeästi lapsille (ja lapsenmielisille) suunnattu, eikä se oikein kykene tarjoamaan mitään erikoista vanhemmille videopelifaneille. On myös hieman pettymys, että Sonic taantuu perinteiseen hyvä vs. paha -tarinankerrontaan, kun monet muut lapsille suunnatut elokuvat ovat viime aikoina haastaneet asetelman käsitelläkseen syvempiä, mielenkiintoisempia teemoja.
Kaikesta huolimatta Sonic The Movie on hauska ja herttainen seikkailu ja vieläpä onnistunut yritys tuoda eräs ikonisimpia videopelihahmoja valkokankaalle. Hatunnosto koko tuotantotiimille rohkeudesta aloittaa alusta sen sijaan, että olisimme joutuneet kärsimään huonosti suunnitellusta hahmosta! Ne hampaat…