Soundbreaker

21.3.2013 12:52
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 22.03.2013

Aamun sarastaessa muusikko Kimmo Pohjonen kävelee lumisella järven jäällä kohti avantoa. Hän loikkaa sisään, poimii pohjalta haitarin ja aloittaa hurjan vedenalaisen soittannan. Tämä on Kimmo Koskelan Soundbreaker-dokumenttielokuvan ensimmäinen kohtaus. Kuten siitä voi päätellä, ettei kyseessä ole aivan tavanomainen henkilökuvadokumentti. Se on alusta loppuun keskushenkilönsä näköinen elokuva.

Maailmankuulu harmonikansoittaja Pohjonen näyttää rocktähdeltä ja välillä myös käyttäytyy yhtä ylimielisesti. Hän on myös luova, kekseliäs taiteilija, joka saattaa äkkinäisen älynväläyksen seurauksena säveltää musiikkia vaikka painiperformanssiin. Hän on kaikenlaisen musiikin harras opiskelija, joka matkaa pitkin Suomea ja Tansaniaa oppimassa uusia asioita. Ja lopulta Pohjonen on myös normaali perheenisä, vaikka elokuva tutkiskeleekin hänen yksityiselämäänsä hyvin vähän. Lyhyissä nuoruusjaksoissakin esiintyy Pohjosen sijasta näyttelijä.

Kimmo Koskelan dokumentti käyttää suoria haastatteluja säästeliäästi, seuraten mieluummin mukana Pohjosen kiertäessä hänen luovuuttaan inspiroivissa paikoissa. Innovaatiolähteiksi paljastuvat esimerkiksi tavalliset, maatilalla kuuluvat tuotantokoneiden äänet tai tansanialainen kansanperinne. Harmi kyllä dokumentissa on niin paljon lavastettuja jaksoja, että se ei tunnu ajoittain kovinkaan aidolta, vaikka kuvaisikin oikeita tapahtumia. Mieleenpainuvin ja dokumentaarisesti herkullisin kohtaus kuvaa Pohjosta sekoilemassa äänityslaitteiston kanssa, kun brittiläinen maajussi traktorin ohjaksissa odottelee kärsimättömänä.

Vaikka Pohjosen monipuolisuus muusikkona tulee elokuvassa hyvin esille, toimii elokuva pitkien musiikkijaksojensa ansiosta myös miehen musiikin läpikotaisin tunteville faneille. Tasapainottelu noviisien ja asianharrastajien välillä tosin takaa, ettei mitään osa-aluetta käydä läpi täysin kattavasti. Elokuva herättää paljon kysymyksiä ja Pohjosta ympäröivä mystisyys ei hälvene lainkaan, vaan paksuuntuu entisestään.

Elokuvassa kuultava musiikki on erittäin hyvää, hyvin valikoituja taidonnäytteitä ja erikoisia performansseja. Pohjosen ainutlaatuinen taitavuus nähdään miehen sormien lähikuvien avulla tämän soittaessa. Tansaniaan sijoittuvassa jaksossa päästään henkistävien kokemustenkin pariin. Sikäläiset muusikot näyttäytyvät Pohjosen läheisinä ystävinä, joilta hän on oppinut ajattelemaan muusikon uraansa aivan uudesta näkökulmasta.

Pienestä pitäen haitaria soittanut Pohjonen on tasapainotellut muiden odotusten ja oman tiensä kulkemisen kanssa koko ikänsä. Eräässä soittojaksossa taustaäänenä kuullaan hyvin vakavan oloista musiikinopettaja, joka kertoo tarkkaan mitä harmonikalla saa ja ei saa tehdä. Pohjosen taiteessa tärkeää on myös soittamisen hauskuus ja kekseliäisyys. Tämä tulee elokuvasta selkeästi läpi.

Lisää luettavaa