Star Trek

8.5.2009 00:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 08.05.2009

J.J. Abrams on tarttunut pelottomasti Star Trek -saagaa edeltävään tarinaan. Pelottomasti siksi, että Star Trekin suuri ja vankkumaton fanijoukko on ehkä vaikein kohderyhmä miellyttää.

Tarina alkaa USS Enterprisen legendaarisen komentajan James Tiberius Kirkin syntymäpäivänä hurjan kaaoksen vallitessa. Mutta varsinaisesti elokuva lähtee käyntiin Kirkin ollessa nuori ja tappelunhaluinen rämäpää. Kirk joutuu baaritappeluun Tähtilaivaston kadettien kanssa. Paikalla ollut kapteeni Pike (Bruce Greenwood) huomaa Kirkin piilevät kyvyt, ja saa tämän houkuteltua kadetiksi akatemiaan.

Samaan aikaan Vulkanus-planeetalla nuori Spock ei tunnu löytävän paikkaansa jäykästä yhteiskunnasta, koska hänen äitinsä (Winona Ryder) on ihminen. Niinpä totinen nuorimies lähtee myös Tähtilaivaston akatemiaan, jossa huithapeli-Kirk saa Spockin veren kiehumaan. Kun Vulkanukselta tulee hätäviesti, lähetetään Tähtilaivasto hätiin. Myös kadetteja tarvitaan mukaan kriisitilanteessa. Kirkin onnistuu ujuttautua mukaan Enterprisen miehistöön aiheuttaen Spockille lisää harmaita hiuksia.

Uusi Star Trek -elokuva onnistuu puhaltamaan uutta eloa jo ehkä vähän väsähtäneeseen saagaan. Se on vetävä, kiinnostava, hauska ja ennen kaikkea hyvä sci-fi-seikkailuelokuva, jonka parissa viihtyy myös vähemmän alaan vihkiytynyt katsoja. Vaikka kovaksi keitetyiltä trekkereiltä on vaikea saada hyväksyntää mihinkään uuteen tai poikkeavaan, kiinnostaa varmasti heitäkin nähdä miten kapteeni Kirkistä tuli Enterprisen kapteeni, miksi Spock liittyi tähtilaivastoon ja miten muutkin sarjoista ja elokuvista tutut hahmot on saatu mukaan tarinaan.

Näyttelijöistä Kirkiä esittävä Chris Pine ei elokuvan alun nuoren kapinallisen lisäksi tuo hahmoon kovinkaan paljon syvyyttä. Sen sijaan Zachary Quinton esittämä Spock on yksi-ilmeisyydestä huolimatta kiinnostava ja kompleksinen hahmo, johon alkuperäisen Spockin, Leonard Nimoyn mukana olo tuo vain lisäpisteitä.

Lisää luettavaa