Don-nukke kyllästyy rooliinsa New Yorkin keskuspuiston nukketeatterin komediallisena sivuhahmona, ja päättää lähteä omille teilleen. Se törmää puistossa operoivien teiniryöstelijöiden toimien vuoksi yksin jääneeseen räppärihauvaleluun. Kohta kaksikko joutuu pelastamaan teatterin muita nukkeja edellä mainittujen goottirosvojen kynsistä.
Suurta leluseikkailua mainostetaan Toy Storyn käsikirjoittajien hengentuotteena, mutta käytännössä vain kaksi belgialais-ranskalais-espanjalaisen uutuuden kuudesta käsikirjoittajasta on ollut mukana luomassa ensimmäistä Leluelämää-elokuvaa. He tosin varastavat auliisti myös Toy Story 2:sta ja 4:stä sekä muistakin lähteistä. Mutta edes viitteet Don Quijoteen eivät tee siitä älykästä.
Enemmän tekijöillä on kollektiivista kokemusta Karvisesta, Ryhmä Hausta ja Bigfoot-elokuvista. Myös ohjaaja Jérémie Degruson löytyy vuosien 2017 ja 2020 Isojalan poika – ja Isojalan perhe -seikkailujen takaa. Eli meno on suunnattu enemmän lapsille kuin Pixarin aikuistenkin mielikuvitusta kutkuttavissa tietokoneanimaatioissa.
Suuri leluseikkailu on tyypillistä euroanimaatiota, jossa ei teknisesti sinänsä ole mitään pahempaa vikaa, mutta hahmojen tyylittelyssä ei ole yhtenäistä linjaa ja ennen kaikkea tarina kieppuu sekavasti. Kaikkea ajaa adhd-toiminnallisuus tarinankerronnan ja maailmanluomisen sijaan. Takaa-ajoihin ja muihin tiukkoihin paikkoihin ei silti ole saatu kovin paljon jännitettä aikaiseksi, ja huumorikin on melko latteaa.
Jouni Vikman