Krista Kosonen on Julia Mannerla, nuori urbaani ammattilainen, jolla on juristinuransa ohella monta muutakin palloa ilmassa. Suhde isään on viileä, äiti makaa sairaalassa, ja Julia käy hienoista tahtojen taistoa 9-vuotiaan Niko-poikansa (Viljami Nojonen) huoltajuudesta tämän isän kanssa, josta juuri on eronnut.
Julia saa tehtäväkseen lähteä syrjäiseen pikkukylään avustamaan paikallisesta järvestä tekoallasta suunnittelevaa voimalaitosta vastaan kamppailevaa ympäristöjärjestöä. Hän ottaa Nikon mukaansa tarkoituksenaan viettää yhteistä laatuaikaa, mutta pian omatunto kolkuttelee, kun lapselle ei riitä aikaa, ja tämä lähettelee isälleen tylsistyneitä tekstiviestejä.
Paineet Julian harteilla vain kasvavat, kun kyläläiset eivät otakaan kaupunkilaista ympäristölähettilästä avosylin vastaan. Yksi harvoista ystävällisistä ihmisistä on entinen opettaja Elias (Peter Franzén), joka auttaa Juliaa asettumaan taloksi vanhaan, lopetettuun kouluun.
Niko kiinnostuu läheisestä järvestä, mikä huolestuttaa tunnontuskissa kärvistelevää äitiä entisestään. Vesi on paikkakunnalla tärkeä elementti, sillä kyläläisille maisemien kustannuksella mahdollisesti rahaa tuovan voimalaitosprojektin lisäksi alueella kerrotaan legendaa järvessä asuvasta pahantahtoisesta Vedenhengestä.
Kaikilla tuntuu olevan salaisuuksia, ja pian Julialle tulee tunne, että joku haluaa ajaa hänet pois seudulta tai jopa vahingoittaa häntä ja Nikoa. Onko kyseessä joku kaupunkilaista tunkeilijaa inhoava paikallinen? Onko Eliaksella sittenkään puhtaita jauhoja pussissaan? Ja miksi ihmeessä Julian oma isä (Kai Lehtinen) kielsi häntä lähtemästä työmatkalle kylään, joka on perheen entinen kotiseutu?
Syvälle salattu -elokuvan teema on syyllisyys. Julia tuntee syyllisyyttä asettaessaan työnteon muun elämän edelle. Syyllisyys on pilannut suhteen isään, josta alkaa kyläläisten kanssa seurustellessa paljastua pelottavia salaisuuksia. Ja syyllisyys antaa voimaa jollekin pahalle, joka luonnonvoiman tavoin tuntuu nousevan järvestä valmiina viemään Nikon, jos Julia antaa sille pienenkin mahdollisuuden.
Viime vuosina Suomessakin on yhä enenevässä määrin uskaltauduttu tekemään lajityyppielokuvia. Syvälle salattu on psykologisena jännitysdraamana sekin virkistävä poikkeus hyvin pitkälti draamaan ja (farssi)komediaan keskittyvässä kotimaisessa elokuvatarjonnassa. Kaikesta painostavasta tunnelmasta ja monista huolellisesti rakennetuista jännityskohtauksista huolimatta olisikin toivonut, että elokuva olisi kurkotellut vieläkin enemmän pelkokertoimen puolelle. Veistoksellisen Kososen läsnäoleva roolisuoritus olisi sen kyllä kestänyt.
Tehokkaasti kuvan ja äänen yhteispelillä rakennettujen säikäyttelyjen lisäksi mystisiä tapahtumia olisi suosiolla saanut jättää ilmaan leijumaan ja katsojan oman mielikuvituksen ratkaistaviksi. Nyt lopetus kärsii liian pitkästä ja perusteellisesta rautalangan vääntämisestä, jotta kaikki varmasti tajuaisivat, mitä lopulta on tapahtunut.
Jouni Vikman
Syvälle salattu – Traileri