Mukaansatempaava audiovisuaalinen trippi, joka toimii yhtä aikaa letkeänä hyvän fiiliksen elokuvana sekä historiallisten tapahtumien dokumentaationa.
Ang Leeltä on lupa odottaa laatua, eikä hän petä katsojia tälläkään kertaa. Taking Woodstock perustuu Elliot Tiberin muistelmateokseen, ja kaikille niille joille Woodstock ei ole tuttu käsite, tämä elokuva on hyvä tapa tutustua aiheeseen Toisaalta, mikäli hippivisiot, maailmanlaajuinen yhteisymmärrys ja muut vastaavat hömpötykset eivät kiinnosta, kannattaa pysyä kaukana tästä elokuvasta.
Elliot Tiber (Demetri Martin) on nuori sisustussuunnittelija, jonka urakehitys on katkennut vanhempien avustamiseen asiakaskarkoittimena toimivassa El Monaco -motellissa. Elliot yrittää kaikin tavoin saada vanhempiensa rahareiän uuteen kukoistukseen, ja kun naapurikaupungissa järjestettäväksi suunniteltu ulkoilmakonsertti peruuntuu, hän näkee siinä mahdollisuuden. Hän päättää tarjota motellin aluetta konsertin uudeksi pitopaikaksi ja samalla tietämättään saattaa alulle yhden historian mieleenpainuvimmista tapahtumista.
Taking Woodstock tarjoaa elokuvakokemuksen, jollaisia on nykyään liian harvassa. Se saa miettimään elokuvan tapahtumia pitkään lopputekstien päättymisen jälkeenkin, ja yksi päällimmäisistä ajatuksista oli se, että olisi itse halunnut olla mukana tapahtumapaikalla. Toisaalta kyseessä oli kaaos, jossa puoli miljoonaa ihmistä yritti mahtua huomattavasti pienemmälle katsojamäärälle mitoitettuun tilaan, mutta toisaalta myös ainutlaatuinen joukkokokemus, jossa ainakin elokuvan perusteella ihmismeri muodosti oman joukkotajuntansa.
Tärkeää ei ollut se, että tapahtuman esiintyjälistaan kuuluivat muiden muassa sellaiset legendat kuin Grateful Dead, Janis Joplin, The Who, Jefferson Airplane ja Jimi Hendrix. Tärkeää ei ollut edes tapahtuman viime hetkessä maksuttomaksi muuttuminen – vaikka se epäilemättä edesauttoikin yleisömäärän paisumista yli äyräiden – vaan se, että kaikki ihmiset olivat kokoontuneet yhden harmoniaa korostavan aatteen ilmentäjinä, suorittaen yhdessä eräänlaisen korkeampiin tietoisuuden tiloihin kurkottelevan rituaalin. Erinäisten tajuntaa laajentavien luonnonainesten siivittämänä toki, mutta kuinka moni nykykonsertti kykenee samanlaiseen myönteiseen massahypnoosiin?
Nykyisinä ankean arjen aikoina talouslaman näännyttämät ihmiset tarvitsevat Harry Pottereiden ohella jotain todellisempaan elämään kytkeytyvää positiivista koettavaa. Taking Woodstockin nähneet poistunevat teatterista ainakin hieman kevyemmin mielin. Kenties jotkut jopa keksivät, että vaikka tajuntaa laajentavat aineet ja rock eivät kiinnostaisikaan, ihmisten välisessä harmonian ja rakkauden ilmapiirissä olisi jotain tavoittelemisen arvoista nykyäänkin. Kuunnelkaa hyvää musiikkia, katsokaa tämä elokuva ja halatkaa toisianne. Siitä se lähtee.