Joe (Seth Rogen) ja Angela (Olivia Wilde) elävät romahtamaisillaan olevassa avioliitossa, jossa päivät koostuvat lähinnä huutamisesta, nälvimisestä ja muuten kireästä tunnelmasta. Kun pariskunta saa tyttärensä lähtemään viikonlopuksi yökyläreissulle, päätyy Angela kutsumaan yläkerran äänekkään naapuripariskunnan (Edward Norton ja Penélope Cruz) illalliselle, jonka aikana tapahtuu yhtä jos toista.
Wilden kolmas ohjaustyö merkitsee hänelle paluuta komediallisempiin maisemiin, joista muutaman vuoden takainen Don’t Worry Darling otti harppauksen toiseen suuntaan. Komedian ohjaaminen on yksi hänen vahvuuksistaan ja vaikka nytkään ei päästä ihan esikoisleffa Booksmartin nerokkuuden tasolle, on ehdottomasti palattu oikeille poluille.
The Invite tapahtuu yhdessä asunnossa ja etenee mielenkiintoisen näytelmällisesti. Lavastus palvelee elokuvan juonta hyvin ja neljän näyttelijän rakenne luo siihen hienoa jännitettä. Sellaista syntyy tietenkin myös käsikirjoituksellisista syistä, sillä Joella olisi muutama valittu sana naapureille, jotka valvottavat pariskuntaa öisten puuhiensa mekkaloinnilla. Angela ei kuitenkaan haluaisi sanoa asiasta mitään pitääkseen yllä kulissia onnesta ja ilosta, mikä tietenkin tuo mukaan herkullista kitkaa.
Nortonin ja Cruzin esittämä eksentrinen pariskunta toimii loistavana vastapainona murenevalle pääkaksikolle. Erityisesti Norton tuntuu tekevän yhden kaikkien aikojen parhaista rooleistaan omalaatuisena Hawkina, joka vaikuttaa ehkä turhankin ymmärtäväiseltä, oli kyse sitten ihan mistä tahansa. Cruzin hahmo sen sijaan toimii elokuvan ainoana oikeana järjen äänenä, mikä on ehdottoman hyvä asia, sillä se pitää alati kierroksia kasvattavan tarinan oikeilla raiteilla.
Elokuvaa voisi pitää jonkinlaisena sisarteoksena keväällä ilmestyneelle The Dramalle, sillä molemmat käsittelevät vaikeita aiheita komedian keinoin ja onnistuvat samalla tuomaan valkokankaalle käsittämättömän korkeita kiusallisuuden tasoja. Selkein ero lienee kuitenkin siinä, että The Invite on äänen naurettavan hauska, kun kevään tapaus taas oli hitusen kieroutuneempi.
Seth Rogenin kohellus on aina yhtä hauskaa katseltavaa ja sitä on tarjolla nytkin, joskin mies näyttää taas kerran olevansa myös oivallinen draamanäyttelijä. Hänelle on kirjoitettu useimmat elokuvan hauskimmista repliikeistä ja valtaosa fyysisestä komediasta, mutta hahmo pääsee miettimään myös eksistentiaalisia kysymyksiä ja purkamaan patoutuneita tunteitaan.
Wilde on niin ikään loistava roolissaan ja on edelleen yksi Hollywoodin mielenkiintoisimmista tekijöistä ja aliarvostetuimmista näyttelijöistä. On kerrassaan mielenkiintoista nähdä, mitä luvassa on seuraavaksi.
Niklas Tirkkonen
The Invite -elokuvan traileri
