Parin vuoden takainen ranskalaistrilleri Kaiken se kestää vakuutti ennen kaikkea roolisuorituksillaan: aina karismaattinen Vincent London istui kärsivän perheenisän rooliin täydellisesti, ja Diane Kruger yllätti synkässä osassa murhasta tuomittuna vaimona. Ohjaaja Fred Cavayé kietoi yksinkertaisen tarinansa toisaalta realistiseen, toisaalta tyyliteltyyn harmaasävyiseen apatiaan.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Haggis (Crash) ei ole juuri kajonnut pohjatekstiin: The Next Three Days seurailee originaalia suurelta osin kuva kuvalta. Pienet muutokset eivät ole perusteltuja: yksi hahmo on vaihdettu kuuroksi ilman, että tämän funktio muuttuu, ja joitain kohtauksia on vaihdettu. Paljon hävitään tunnelmassa, osasyynä ehkä dialogi, joka tuntuu nyt pakotetulta. Syy ei ole Russell Crowen tai varsinkaan mainion Elizabeth Banksin, joka on perinyt Diane Krugerin vaikean osan vankilassa viruvana äitinä.
Käsikirjoitus ei onnistu syventämään hahmojaan samaan salakavalaan tyyliin kuin ranskalaisversio. Crowen tulkitsema suru ja siitä syntyvä kunnianhimoinen suunnitelma tuntuu nyt epäuskottavalta, Banksin hahmon itsetuhoisuus taas jää irralliseksi viitteeksi. Vankilaelämän raastavuus välittyy vain paikoin.
Kuvallisesti ollaan lähellä alkuperäistä, ja toisaalta Haggisin edellistä ohjausta, vähäeleisesti kerrottua In The Valley of Elahia. Väreistä riisuttu kuva korostaa tilanteen lohduttomuutta, ja erityisesti isän vaikeaa positiota työn, vankilan ja yksinhuoltajuuden välillä. Kerronta välttelee turhaa kikkailua esimerkillisesti, vaikka viihdyttävyys paikoin kärsii.
Vankilapaon pitkällinen suunnittelu petaa viimeistä näytöstä, jossa toiminta käynnistyy. Kerronta nytkähtää alun hitaasta tunnelmanrakentelusta vimmaiseksi takaa-ajoksi päähenkilön toteuttaessa paikoin uskomattomalta vaikuttavaa operaatiotaan. Apuna sen suunnittelussa on ollut Liam Neesonin esittämä pakoekspertti. Laatunäyttelijän käyttö pari minuuttia kestävässä kohtauksessa on vähintäänkin outo ratkaisu.
The Next Three Days arvuuttelee Banksin hahmon syyllisyyttä pidempään kuin alkuperäinen. Valinta tuntuu pakotetulta, ikään kuin tekijät eivät olisi luottaneet pohjalla olevan tarinan vetovoimaan tarpeeksi. Tästä seuraa hieman ärsyttävää ristivetoa henkilödraaman ja murhamysteerin välimaastossa.
Anton Vanha-Majamaa
Tähdet: ★★