The Rite

2.3.2011 12:37
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 4. maaliskuuta

Olosuhteiden pakosta pappiskouluun päätynyt amerikkalaisnuorukainen Michael päättää uskonkriisissään lopulta erota oppilaitoksestaan. Hänet patistetaan kuitenkin vielä puolipakolla Vatikaaniin opiskelemaan manausta. Oudon katolisen logiikan mukaan skeptikko kun sopii hommaan mainiosti, koska ”paras todistus paholaisen olemassa olosta on, ettei hänen olemassa olostaan ole todisteita”.

Roomassa riivaukset tuntuvat olevan arkipäivää, ja pian Michael juoksee ärtyisän vanhemman manaajan perässä tekemässä kotikäyntejä. Ja eikös kohta tunnu siltä kuin paholainen alkaisi kuiskutella hänenkin korvaansa ihan piruuttaan.

Nimestään huolimatta elokuva ei pahemmin esittele manausta riittinä eikä ota kantaa riivaukseen psykosomaattisena oireena kuten huomattavasti mielenkiintoisempi Viimeinen manaus. Mikael Håfström on aikaisemmissakin elokuvissaan tutkinut pahuuden ilmentymiä, mutta nyt hän ajautuu kaulukliseiden vietäväksi. Onneksi hän edes lähestyy turhankin tuttua kuvastoa tyylillä eikä turvaudu äkkipelästyksiin.

Jouni Vikman

Tähdet: ★★★

The Rite – Traileri




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa