Se on yksinäistä hommaa, mutta jonkun sekin on tehtävä. Siinä missä hänen maanmiehensä työstävät sielua murskaavia sosiaalisia draamoja, romanialainen Corneliu Porumboiu selvästikin arvostaa viihdyttämistä.
Hän on tyyppi, joka laittoi aikuiset miehet touhottamaan metallinetsijöiden kanssa alokuvassaan Comoara (”aarre”) ja joka on viimeksi nähty käsittelemässä ”äärettömän jalkapallon” konseptia erittäin oudossa dokumentissa. Nyt hän haastaa Ocean’s Elevenin tyyppiset elokuvat. Mutta mukana on tvisti.
The Whistlers esitettiin ensimmäisen kerran Cannesissa viime vuonna, vaikka se ei oikeasti ole mikään art house -elokuva. Sen nimen mukaiset viheltelijät hyödyntävät melko epätavallista kommunikointitapaa: El Silbo Gomero -nimellä kulkevaa vislauskieltä. Se on oikeasti olemassa oleva asia – tarkistimme asian – vaikkakin melkoisen vaikea oppia. Se selviää myös elokuvan hauskimmista kohtauksista. Mitä muuta on odotettavissa, kun hyvin hämmentyneen oloisia ihmisiä kehotetaan tunkemaan sormet suuhunsa kuin ne olisivat ase.
Kaikkien outojen valmistelujen ja ”kieli sormen alle” -opetusten taustalla on tietysti rikoskeikka. Siihen liittyy Cristi (tällä kertaa hieman ärtynyttä Michael Keatonia muistuttava Vlad Ivanov), moraaliltaan hieman arveluttava poliisi Bukarestista. Hänen tavoitteensa on vapauttaa moraaliltaan vieläkin arveluttavampi liikemies vankilasta.
Suunnitelma edellyttää huikean kaunottaren kanssa makaamista, tietysti onnettomuutta, ja matkaa Kanarian saariin kuuluvalle La Gomeralle, jonka asukkaat todellakin tietävät, kuinka vihelletään. Kun kaikki sitten parhaansa mukaan yrittävät huijata toisiaan, on tiedossa komplikaatioita. Jos maailmalla ei riehuisi pandemia, Hollywood olisi todennäköisesti jo tekemässä tästä omaa versiotaan.
Silti ei käy kieltäminen, että loppujen lopuksi koko hoito on höyhenenkevyttä kerrontaa, josta loppuu energia ennen loppua. Oikeastaan vain El Silbo Gomero estää sitä unohtumasta lähes välittämästi katsomisen jälkeen. Lisäksi sitä rasittaa Porumboiun tapa esitellä naispääosaansa Catrinel Marlonia, joka viettää melkoisen osan pyörimisajasta alasti. Olen varma, että joissakin maissa sen täytyy olla jo laitonta.
Toki on hyväksyttävä, että kyseessä on tietoisesti retro projekti, kuin 1960 luvun neo noir -keikkaelokuva. Porumboiu huvittelee tiputtelemalla niin monia viittauksia kuin vain pystyy alkaen Gildaksi nimetystä petollisesta kaunottaresta Psyko-vitsin kautta pitkään mutta silti viihdyttävään kohtaukseen, joka juhlistaa John Waynen kuuluisinta roolia. Siinä missä John Fordilla oli Etsijänsä Porumboiulla on nyt Viheltäjänsä, ja hyvä niin.
On kuitenkin turha odottaa, että The Whistler inspiroisi kokonaisia nuorten elokuvantekijöiden sukupolvia ihan heti.