Kun Sean Pennin näyttelemä Cheyenne esitellään Cannes-voittaja Paolo Sorrentinon ohjaamassa ja puolittain käsikirjoittamassa This Must Be The Place -elokuvassa, katsoja voi kuvitella olevansa komedian äärellä. Mustalla pörrötukalla, kynsilakalla ja silmämeikillä varustettu, reilusti keski-ikäinen, valtavassa kartanossa raihnaisesti vaeltava, ohuesti artikuloiva mies on kieltämättä ensisijaisesti koominen ilmestys, mutta vain hetken. Maskin ja muiden ulkoisten elementtien alta Penn tekee kuitenkin entisestä rokkarista myös menestyksekkään musiikkiuran ja sen lieveilmiöiden henkisesti ja fyysisesti särkemän traagisen hahmon.
Erakoituneena vietetyt vuosikymmenet eivät ole helpottaneet Cheyennen angstia. Ulkomaailmassa ostoskasseineen vieraillessaan hän on joko huomiota ja huvittuneisuutta herättävä friikki tai kiivaasti fanitettu legenda. Kumpaakin roolia vastaan hän kapinoi parhaansa mukaan.
Käytännöllisen ja eläväisen, Frances McDormandin herkullisesti hahmottaman vaimon ja muutaman harvan muun ihmiskontaktin varassa vietetty typistetty elämä saa kuitenkin haasteen, kun Dubliniin Irlantiin linnoittautunut Cheyenne saa kutsun synnyinmaahansa Amerikkaan isänsä kuolinvuoteen äärelle.
Lentokammoisen ex-tähden matka kestää sen verran kauan, että hän saapui peikkomaisesta habituksestaan huomattavasti poikkeavaan lapsuutensa juutalaisyhteisöön liian myöhään.
Tavallaan korvaukseksi myöhästymisestään Cheyenne huomaa ryhtyneensä natsien metsästäjäksi. Hänen isänsä on Auswitchin selviytyjiä, ja kirjoitti päiväkirjoihinsa johtolankoja häntä nöyryyttäneestä, tätä nykyä jossain päin Yhdysvaltoja asuvasta saksalaisupseerista. Matkalla halki Amerikan Cheyenne tutustuu mitä moninaisimpiin ihmisiin, jotka kukin omalta osaltaan avaavat miehen lukkoja.
Cheyennen matka on kuin David Byrnen True Stories -elokuvan (1986) goottiversio. Byrne nähdäänkin myös This Must Be The Place -elokuvassa omana itsenään, ja hän vastaa isosta osasta elokuvan hienoa musiikkia. Perustuupa teoksen nimikin miehen Talking Heads -bändin kappaleeseen.
Kaksituntinen This Must Be The Place etenee rauhallisesti, usein paikoilleen pysähdellen. Alussa Cheyennea ja hänen lähipiiriään esitellään hiljalleen. Mitään ei selitellä, vaan ihmiset ja heidän väliset suhteensa, tapahtumat ja niiden taustat jäävät katsojan avattaviksi. Verkkainen matka Amerikan halki ei sekään tarjoa valmiita vastauksia elokuvan unelmien ja kuoleman sekä odotuksien ja elämän realiteettien teemoja käsitteleviin kysymyksiin.
Toiminnallisempaa menoa tai selkeää draaman kaarta odottava katsoja todennäköisesti pitää This Must Be The Place -elokuvaa ärsyttävänä tekotaiteellisena trippinä. Sen huumori on kuivaa ja toivo haurasta. Jos kuitenkin onnistuu uppoutumaan kerronnan hiljalleen avautuviin sisäavaruuksiin sekä kuvan ja liikkeen kauneutta palvovaan kuvaukseen, huomaa kuitenkin saapuneensa paikkaan, josta ei kahden teatterissa istutun tunninkaan jälkeen haluaisi poistua.
This Must Be The Place -elokuvan traileri
Filmtrailer.com