Todella upeeta -elokuva

15.8.2016 08:42
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 17.08.2016

Patsy (Joanna Lumley) ja Edina (Jennifer Saunders) ovat edelleenkin muotimaailman huipulla ja elävät vähintäänkin yhtä glamouria elämää kuin Johanna Tukiainen – ainakin omasta mielestään. Totuus on kuitenkin hieman karumpi, sillä vuodet ovat vierineet ja viinaa ja huumeita ylenpalttisesti vieläkin vetävä kaksikko on kuin varjo entisestään. Ikävä kyllä Todella upeeta -elokuvan kantava vitsi onkin juuri siinä: tehoduo on jymähtänyt menneeseen, vaikka maailma heidän ympärillään on muuttunut radikaalisti. Heistä on tullut vanhoja.

Kun Kate Mossin huhuillaan jättäneen agenttinsa, päättävät Edina ja Patsy hoitaa koko mallimaailman kuumimman diilin Edinan firmalle. Sopimus on elinehto, mikäli bestikset aikovat jatkaa ylenpalttista elämäänsä jatkossakin, koska rahaa ei enää ole. Bailatessa kuitenkin tapahtuu kaikenlaista, jopa niin paljon, että tutkaparin on jätettävä maa Edinan tyttärentyttären (Indeyarna Donaldson-Holness) kanssa. Pakomatkalla törmätään moniin muoti- ja tv-maailmaan kasvoihin niin menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Yhdet transgenderhäätkin päädytään järjestämään rahan toivossa.

Todella upeeta -sarja nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 1995. Brittiläisestä komediasarjasta tuli kohtalaisen suosittu tapaus ja sitä tehtiin useita kausia, viimeisimmät vielä 2000-luvulla. Melkein parin vuosikymmenen tauko on kuitenkin jättänyt jälkensä, eikä filmatisointi osaa murtautua sarjan kahleista.

Elokuva tuntuu vain ylipitkältä erikoisosalta, jonka vitsit ovat löytyneet jostain hylättyjen brittisarjojen kaatopaikalta. Elokuva ei ymmärrä nauraa itselleen, eikä Saunders ole tajunnut käsikirjoitusta tehdessään, että jotain uuttakin pitäisi varmaan tuoda mukana. Kun vielä miltei kaikki vanhat naamat tekevät paluun rooleihinsa, tuntuu leffa vain kalliilta tekosyyltä järjestää näyttelijöiden jälleennäkeminen.

Muutama vitsi onnistuu kyllä naurattamaan, mutta suurin osa toistaa samaa alusta asti nähtyä kaavaa: ”kyllä, me ollaan vanhoja, eikä me olla oikein tajuttu muuttua muun maailman myötä, mutta kattokaa nyt kuinka tämä sama vitsi tehdään nyt hieman eri lailla”. Hah-hah-hah. Lumley ja Saunders ovat hauskoja persoonia, mutta kun käsikirjoitus ja vitsiaihiot ovat ohuempia kuin Victoria’s Secretin alusasuihin käytetty materiaali, on lopputuloksena hiilihapotonta edellisillan shampanjaa ja pitkin poskia levinnyttä huulipunaa – sekä erityisen paha laskuhumala.

Todella upeeta -elokuva on karua katsottavaa kaikille nuoruuteensa juuttuneille pissaliisoille ja -perteille, jotka edelleenkin haaveilevat lukioaikaisesta ihastuksestaan ja tahtovat bailata uusimmassa sedulassa joka viikonloppu silläkin uhalla, että krapulat ovat jo niin pahoja, että viikonlopun bailaamisesta selviää vasta seuraavan viikon torstaina. Se on kuulkaa korutonta kertomaa se. Aikuiseksi ei tarvitse ikinä kasvaa, mutta ei sitä kannata teinivuosiinkaan jymähtää.
Oli miten oli, mutta Ab Fab on kuollut, kauan eläköön Ab Fab!

 

Todella upeeta -elokuva -elokuvan traileri

Lisää luettavaa