Tunteiden temppelit

GENRE ENSI-ILTA 04.12.2015 TÄHDET

Suomesta on vuosien varrella kadonnut lukuisa määrä elokuvateattereita – osa varsin vaatimattomia, osa ylellisiä palatseja. 1950-luvulla kotimainen elokuva eli kirkkainta aikaansa mitä tuli elokuvissa käyntiin per asukas sekä salien määrään. 60-luvulla kilpailu uuden tulokkaan, television, kanssa sekä näyttelijöiden lakko lähti vetämään teatterien määrän jyrkkään laskuun.

Sittemmin edelleen 80-luvulta videovuokraamot jatkoivat alamäkeä, ja 2000-luvulle tultaessa jäljellä oli enää murto-osa parhaimpien vuosien tasosta. Monille pienemmille teattereille viimeiseksi niitiksi muodostui hyvin nopea siirtyminen 35 mm esityskopioista digitaalisiin ja sen mukanaan tuomat isot investoinnit. Toisia taas juuri tuo muutos on auttanut.

Dokumenttielokuvan suomalaisten suurmiesten joukkoon noussut Jouko Aaltonen on tarttunut aiheeseen luoden dokumentin kadonneista teatterihelmistä. Tunteiden temppelit sukeltaa rikkaan arkistomateriaalin myötä historian lempeään mutta surumieliseen syleilyyn, jotta nykypolvikin tietäisi entisestä elämänmenosta. Pidempään elämästään nauttineet voivat tehdä tämän elokuvan avulla nostalgiamatkan menneeseen maailmaan.

Tunteiden temppelit – juuri sitähän nuo elokuvateatterit olivat – nostaa esiin muutamia tapauksia. Muun muassa muinaisen Kinopalatsin kohtalo käydään läpi tarkasti. Kyseessä ei ole nykyinen Kinopalatsi Kaisaniemenkadulla. Teatteri tunnettiin myös nimillä Metropol, Boston ja Formia. Kyseinen ylellinen ensi-iltateatteri sijaitsi Pohjois-Esplanadin ja Keskuskadun kulmassa. Teatteri oli saanut purkutuomion uudemman rakennuksen tieltä. Kansa heräsi tietoon liian myöhään. Kun valituskierros oli vielä meneillään, ryhtyivät purkukoneet työhönsä kuin varkain, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Nykyään rakennus tunnetaan Akateemisena kirjakauppana. Elokuvassa esitetään varsin oikeutetusti arvio, että syynä valtavalle kiireelle oli uuden talon suunnittelija Alvar Aalto, joka on Suomessa korotettu lähes pyhimyksen asteelle.

Aaltonen kuljettaa kertomusta käyttäen runsaasti vanhaa dokumentoitua aineistoa, jota onneksemme on jäänyt jäljelle, ryydittäen tarinaa monipuolisilla aikalaisten haastatteluilla. Muistojaan pääsevät kertomaan niin teattereiden vanhat työntekijät, tutkijat kuin elokuvissa yleisönä käyneetkin. Moni teatterisali on saanut uuden elämän aivan toisessa muodossa. Saleissa ylistetään Herraa, pelataan biljardia ja rakennetaan toisenlaista temppeliä, eli ihmiskehoa.

Mutta elokuvassa ei tyydytä vain muistelemaan menneitä, se katsoo samalla nykyisyyteen ja tulevaankin. Aaltonen työryhmineen on liikkunut laajalla säteellä kautta Suomenmaan käyden mitä erilaisimmissa elokuvateattereissa. Eksoottisin on ehkä Konneveden Navettakino ja sen nuoret pyörittäjät, jotka aloittaessaan olivat vasta ala-asteikäisiä opetellen kaiken kantapään kautta.

Tunteiden temppelit on lämminhenkinen dokumentaatio Suomen jo kadonneista elokuvateattereista, joka katsoo myös teattereiden mitä moninaisempaan nykytilaan antaen meille toivoa elokuvien suoratoistopalveluiden puristuksessa.

 


YouTube video