Joukko nuoria aikuisia eristyksissä keskellä luontoa, jossa saattaa vaania murhaaja. Niistä aineksista on tehty valtava määrä halpoja pelotteluelokuvia. Liiankin paljon, voisi joku sanoa, eikä tuore kotimainen tulokas Tuomion saari erotu mitenkään niiden joukosta.
Itse asiassa Tuomion saaresta tulevat mieleen tv-sarjojen kuten Salatut elämät ja Syke perusteella tehdyt elokuvat – eikä vain siksi, että sen tekijäkaartista iso osa on kunnostautunut Salkkareissa tai reality-sarjoissa kuten Selviytyjät. Syy on siinä, että Tuomion saari luottaa kaikessa katsojien tietämykseen käsittelemästään materiaalista.
Ensikertalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Keke Soikkeli on selvästi kasvanut edellä mainittujen kauhuhalpisten ja tv:n saippuasarjojen parissa. Hän käyttää tuttua kuvastoa, jolloin edes pienet efektiresurssit eivät haittaa, ja kirjoittaa taloudellista, katsojaa haastamatonta tekstiä, joka koko ajan lupaa jotain, joka saa olemaan vaihtamatta kanavaa mainosten ajaksi. Yleensä se on seksiä tai väkivaltaa, ja yhtä harvoin kuin tv:ssä myös Tuomion saaren vihjailut toteutuvat.
Se on myös elokuvan ongelma kauhufanin kannalta. Pari onnistuneesti leikattua roiskausta ei riitä pitämään yllä jännitystä, kun hahmot ja näytteleminen saavat ajattelemaan, että elokuvan nimen olisi pitänyt olla Pelkoa ja hortoilua Salkkaritempparisaarella. Se on harmi, sillä kaiken perusteleva alkujakso – joka ei oikeasti selitä mitään – autiolle saarelle tuomitusta pahasta lapsesta on kiinnostava. Suurin piirtein yhtä aikaa lopputekstien aikaan paljastetaan myös tvisti, joka olisi toiminut, jos se olisi kerrottu heti alussa, jolloin katsojalla olisi saarihaahuilun aikana ollut jotain pohdittavaa ja jännitettävää.
Ottaen huomioon, kuinka vaikeaa (genre-)elokuvan tekeminen Suomessa on – varsinkin ilman Elokuvasäätiön tukea – pitää projektille nostaa hattua. Ehkä se johtaa johonkin parempaan, jossa hahmot ovat oikeita ihmisiä eivätkä tv-sarjojen teko-olentoja, joiden tehtävä on vain saada aikaan hidastettua draamaa. Muutamat juoniaihiotkin vihjaavat, että Soikkeli voisi saada aikaan jotain oikeasti jännittävää tai jopa pelottavaa vanhojen kliseiden kierrättämisen sijaan.
Jouni Vikman