Vaahteramäen Eemeli ja Iida

27.12.2013 09:51
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 27.12.2013

Astrid Lindgrenin lämpimästi taltioimat lastenkertomukset katoavasta – ellei jo kadonneesta – maalaiselämästä vangitsevat katsojan edelleen. Niiden lumoon ei vaikuta sekään, että monet elementit kuten lasten fyysinen rankaiseminen ovat muuttuneet nykymaailmassa arveluttaviksi.

Muutaman Lindgrenin tarinan yhteen niputtava Vaahteramäen Eemeli ja Iida kuvaa idyllistä kesää Kissankulman tilalla Vaahteramäen kylässä. Eemeli ja Iida tekevät parhaansa avittaakseen askeettista mutta silti rikasta elämää maatilalla, mutta Eemelin mielikuvitukselliset tempaukset eivät tahdo saada osakseen ymmärrystä. Niiden kohteeksi usein joutuva, temperamenttinen Anttoni-isä varsinkin hirmustuu usein niin, että Eemelin on lukittauduttava puuvajaan vuolemaan puu-ukkoja. Niitä onkin vuosien varrella kertynyt satoja, yksi kutakin kolttosta kohti.

Reilun tunnin mittaisen animaation yhdistäväksi teemaksi on nostettu Eemeliä ihailevan pikkusisko Iidan halu myös päästä verstaaseen. Hän vain on sen verran kiltti, ettei häneltä onnistu keppostelu, johon Eemeli pystyy vaikkei yrittäisikään.

Vaahteramäen Eemeli ja Iida on vanhanaikaisuudessaan jo viehättävää 2D-animaatiota, jonka akvarellisävyt ja pelkistetyt viivat luovat pettävässä yksinkertaisuudessaan katsojan mielikuvitusta aktivoivia kokonaisuuksia. Esimerkki ulkoasuun on otettu Eemeli-kirjojen alkuperäiskuvituksesta, ja onpa siitä tunnistettavissa myös 1970-luvun rakastetun tv-sarjan näyttelijöiden ja ympäristöjen vaikutusta.

Siinä on myös muuten ihastuttavan animaation suurin heikkous. Isolle osalle katsojia sen kuvat ja tarinat ovat tuttuja monesta eri lähteestä. Vanhan tuttavuuden paluusta ilahtuu, mutta takaraivossa kutittelee kysymys vierailun syystä. Niille, joille Eemeli lähipiireineen ei vielä ole tuttu, moiset pohdinnat ovat tietysti tarpeettomia. Mars teatteriin siis koko perheen voimin.

Vaahteramäen Eemeli ja Iida -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa