Venom: Let There Be Carnage

/ / GENRE ENSI-ILTA 22.10.2021 TÄHDET

Venom palaa valkokankaille uusin kujein, tällä kertaa kevyempänä niin ilmapiiriltä kuin kestoltaan.

Kolme vuotta sitten julkaistu Venom-elokuva ei päätynyt nauttimaan kriitikkojen suosiosta. Vaikka se saikin osakseen kovaa ja ansaittua kritiikkiä, sen sekaan oli kuitenkin piilotettu sellaisia omalaatuisia humoristisia vivahteita, että elokuvan inhoaminen oli jo ajatuksen tasolla absurdi valinta. Tom Hardyn legendaariseksi muodostunut improvisaatiokohtaus rapuakvaariossa pelkästään oli jotain niin päätöntä, ettei siitä yksinkertaisesti voinut olla nauttimatta.

Päätön meininki jatkuu onneksi myös jättihitin jatko-osassa, joka on vaihtanut aikaisemman elokuvan synkkyyden pistävän itsetietoiseen hupailuun, eikä päätös ole yhtään hullumpi. Kevyempi ilmapiiri kolahtaa pääosin hyvin yhteen elokuvan rankempien temaattisten valintojen kanssa. Vaikka paikoitellen tuntuukin omituiselta, kun ruudulla murhataan jengiä kuin huomista ei olisi ja joku heittää samaan sotkuun mukaan läppää, niin se saa tuotettua katsojassa ainakin jonkin tason mielihyvää. Oli se sitten sairasta nautintoa tai ei.

Nautinto on tosiaan kiinni katsojasta itsestään, sillä ihan jokaiseen kaveriin ei tämän tason tietokoneörvellys tee vaikutusta. Hienosti toteutetut visuaaliset tehosteet ovat kuitenkin niin mieleenpainuvia ja yksityiskohtaisesti väkerrettyjä, että esimerkiksi pääpahiksena toimiva Carnage näyttää oikeasti varsin karmivalta olennolta, joka tuo tervetullutta tasapainoa hahmon ihmispuolta ylinäyttelevän Woody Harrelsonin maanisuuteen.

Leffan kiistaton vetovoima on kaikesta huolimatta silti pääosan rautaisella ammattitaidolla ja rakkaudella tekevä Hardy, joka on nappivalinta Eddie Brockin rooliin. On hyvin vaikeaa kuvitella roolissa ketään muuta. Brockin ja Venomin välinen dynamiikka on loistokasta ja vaativaa toteuttaa, sillä vetäähän Hardy molemmat roolit itse. Mies on itse asiassa myös kantanut kortensa kekoon Let There Be Carnagen tarinapuolella, ja Tomppa onkin napannut leffan lopputeksteihin Story by -krediitin.

Käsikirjoitusuraa kannattaa kuitenkin vielä harkita, sillä tarina ei todella keksi pyörää uudestaan. Se on melko yllätyksetön ja varsinkin dialogipuoli herättää lähinnä myötähäpeää. Onneksi elokuvan näyttelijäpuolella on niin pirun kovia tekijöitä, ettei ohuen sortin tekstimassa tuota ongelmia ainakaan sen tulkitsijoille.

Venom: Let There Be Carnage on epätasainen mutta mielettömän huvittava ja raikkaan pöljä popparileffa, joka tulee jäämään uuden Bondin jalkoihin, kuten jokainen lokakuun leffoista, ainakin täällä koto-Suomessa. Maailmanlaajuinen kassatilanne näyttää kuitenkin huomattavasti paremmalta, joten eiköhän tämän sympaattisen duon matka jatku vielä ainakin sen seuraavan leffan ajan. Saapui se sitten joulukuussa tai muutaman vuoden päästä.

Niklas Tirkkonen


YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat