Sanotaan, että jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se yleensä on. Venomin tapauksessa sanonta pitää valitettavasti paikkansa. Hahmo on yksi sarjakuvamaailman suosituimmista, pääosassa nähdään Tom Hardy ja kaiken lisäksi vielä Eminem palkattiin tekemään elokuvalle tunnari.
Lopputulos on kaikesta huolimatta sekava, toisinaan merkillinen, eikä tarjoa katsojalle mitään uutta edes sarjakuvaleffana.
Eddie Brock on menestynyt toimittaja, joka saa toimeksiannon haastatella suuren ja mahtavan avaruusfirman visionääristä perustajaa. Kun Brock ei silitä hieman elonmuskmaista visionääriä myötäkarvaan, tämä suuttuu ja tuhoaa pian Brockin koko elämän. Samaan aikaan avaruudesta Maahan roudattu symbiootti löytää sattumalta löytää tiensä San Fransiscoon ja Brockiin itseensä.
Siten syntyy Venom. Kuten kollegani näytöksen jälkeen huomautti, Venomille lupailtiin jopa kauhua sisältäviä elementtejä. Valitettavasti kauhu, jota elokuva olisi ehdottomasti kaivannut, ei välity oikeastaan mitenkään. Olisi voinut ajatella, että Loganin ja Deadpoolin jälkeen olisi uskaltlettu tehdä korkealla ikärajalla varustettu elokuva edes siitä yhdestä Marvel-hahmosta, josta se olisi pitänyt tehdä.
Sen sijaan mukaan tuotiin mitä kummallisinta huumoria: Venom muuttuu kaverikomediaksi, jossa Brockin kaverina on pään sisällä Christian Balen lepakkomiestäkin möreä-äänisempi, neuvoja antava ja vitsejä täydentävä symbiootti.
Elokuvalla onkin runsas määrä käsikirjoittajia, mikä on varmasti osasyy elokuvan identiteettikriisiin. Siinä ei ole tarpeeksi mitään erityisesti ja samalla liikaa kaikkea. Kuin hahmoton möykky, johon on suurella vaivalla yritetty saada viihdettä mahdollisimman monelle. Ehkä paineet olivat niin suuret, että Venom kompastui omiin odotuksiinsa?
Toisaalta onhan elokuva itsessään myös symbioosi – sekaisin vähän kaikkea, kuin tyylilajien Moderni perhe. On toimintaa (joskin viimeinen kamppailu on kerrassaan latistava), hassuttelua, surua, sanomaa ja tietenkin romantiikkaa. Tosin myös romantiikka pilataan, kun sydäntäsärkevä menetetty rakkauskin muuttuu lopulta humoristiseksi silmäniskuksi päänsisäiselle symbiootille.
Toisille se on elokuvaa, minulle arkipäivää.