Viattomat

/ GENRE ENSI-ILTA 20.01.2017 TÄHDET

Puola vuonna 1945. Mathilde Beaulie (Lou de Laâge, joka vähän aikaa sitten nähtiin elokuvassa Palaa luokseni vielä) on apulaisena ranskalaisessa Punaisessa ristissä. Vaikka kontaktit sodan jalkoihin jääneisiin paikallisiin on minimoitu, ottaa hätääntynyt nunna (Agata Buzek) yhteyttä. Mathildea tarvittaisiin auttamaan synnyttävää naista. Luostarissa hän tajuaa, että kauhistunut tuleva äiti on myös nunna… eikä ainut samassa tilassa.

Anne Fontainen elokuva julistaa perustuvansa tositarinaan. Oikeampi ilmaus olisi: perustuu tositarinoihin. Vaikka Viattomat perustuu löyhästi toisen maailmansodan jälkeiseen Puolaan asettuneen Punaisen ristin lääkärin ja Ranskan vastarinnan jäsenen Madeleine Pauliacin kokemuksiin, elokuvan tapahtumat eivät olleet ainutlaatuisia. Eivätkä ole sitä vieläkään.

Siltikin Fontaine menee askelta pidemmälle. Hän ei puhu ainoastaan sodan vaietusta, sotaoikeudenkäynneissäkin sivuutetusta sivujuonteesta. Hän myös avaa keskustelun naisten syrjimisestä tunnetusta instituutiosta, katolisesta kirkosta. Elokuvan hahmojen on elettävä vakavan trauman ja sen seurausten kanssa mutta myös vaiettava niistä välttyäkseen sosiaaliselta poltinmerkiltä.

Caroline Champetierin tyylikkäästi kuvaama Viattomat ei ole eksplisiittinen. Buzekin pehmeästi kuvailemat tapahtumat ovat tarpeeksi rankkoja sellaisinaankin. Silti elokuvassa on omat pienet hölmöytensä. Kohtaus, jossa de Laâge hepeneissään sytyttää rakastelun jälkeisen pakollisen savukkeen ja kysyy rakastajaltaan Puolan kirkon tulevaisuudesta, saattaa aiheuttaa tahatonta hihitystä.

”Jos niin tapahtui, se oli Hänen tahtonsa”, toteaa yksi nunnista lukuisten muiden seksuaalisen väkivallan uhrien tapaan. Vaikka olisi mukava ajatella, että toisen maailmansodan kauheudet olisivat taakse jäänyttä elämään, on pakko miettiä on niin todella. Satunnaisista harha-askelista huolimatta Fontainelle on nostettava hattua yhtä vaikeaan kuin tärkeäänkin aiheeseen tarttumisesta – tässä taistelussa kaikki äänet ovat tärkeitä.